tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Ihan tavallinen työpäivä

Kun olen parhaani mukaan läsnä ja kohtaan vastaan tulevat asiat tietoisesti, saan tehdä töitä 24/7. Yksikään kohtaaminen tai tapahtuma ei ole merkityksetön. Kun antaudun elämälle/rakkaudelle ja sitoudun ottamaan vastaan kaiken sen tiedon ja itsetuntemuksen, jonka elämä kulloinkin minulle tarjoilee, ei ole enää “pikkujuttuja, joilla ei kannata vaivata päätään”. Jokainen hetki on mahdollisuus katsoa itseään, omia tunteitaan ja reaktioitaan. Varsinkin jos jokin "pikkujuttu" alkaa ärsyttää, voi saman tien alkaa zoomata johonkin isoon siellä taustalla.

Istuin muutaman naisen kanssa odottamassa pääsyä ayurveda-lääkärin pakeille, kun ruotsalaisnainen tilitti ongelmaansa. Hänellä on kirja, jota hän lukee ruotsiksi, vaikka hän on lukenut sen jo englanniksi, mutta nyt hän ei tiedä mitä tekisi, koska sitten kun hän pääsee kirjan loppuun, hänen pitäisi vielä reissata monta kuukautta Vietnamissa, ja tämä 800-sivuinen kirja painaa ihan hirveästi, eikä hän jaksaisi kantaa sitä, mutta kirjaa ei voi antaa pois, koska se on niin rakas, eikä sitä voi lähettää postissa, koska postimaksu olisi varmasti yhtä paljon kuin kirjan ostohinta, joten nyt pitäisi löytää joku, joka veisi kirjan mukanaan Ruotsiin, tietääkö kukaan ketään?

Yritin olla kuulematta naisen jaarittelua ja juttelin hiljaa erään toisen naisen kanssa, kun ruotsalainen kääntyi puoleeni:

- Mistä sinä olet kotoisin?

- Suomesta.

- Aijaa, aksenttisi kuulostaa ihan ruotsalaiselta.

Jokin nappula painui pohjaan asti ja vastasin pilkallisesti naurahtaen:

- No ei todellakaan kuulosta! No way!

Minulla on suomalainen aksentti jossa on Britanniassa asuttujen ja brittimiehen kanssa elettyjen vuosien jäljiltä hienoinen brittinuotti. Kukaan muu kuin ruotsalainen ei voi olla niin täynnä itseään, että kuulee brittinuotin ruotsalaisena!

Siinäpä tuli varmistettua, että tämä nainen ei enää hakeudu puheisiin kanssani. Olenko tyytyväinen? No en todellakaan. Jäi ikävä fiilis, sillä reaktioni oli täysin ylimitoitettu. Ei nainen ansainnut minun vihamielisyyttäni. Hän oli vain peili. Antauduin tunnekuohulle, jonka nainen minussa nostatti. Jos olisin pysynyt läsnä, en olisi reagoinut tunteella, vaan olisin nähnyt nappulan, jota nainen painoi. Häiriö on minussa, minun sisälläni. Ei hänessä, ulkopuolella.

Olen nyt jonkin aikaa katsellut tunnekuohuani ja reaktiotani, ja näen selvästi kipeän kohdan. Vanhan haavan. Perheeni asui Ruotsissa 1978-80 ja kannan vieläkin kaunaa. Siitä, etten aluksi osannut ilmaista itseäni ja minua haukuttiin Finnjäveliksi. Siitä, että vaikka itse lopulta opin kielen, näin kuinka vanhempieni ruotsille hymyiltiin alentuvasti heidän selkänsä takana. Olen katkera koko Ruotsin kansalle siitä kaikesta mitätöimisestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja ulkopuolisuuden tunteesta, jotka jouduin lapsena kokemaan.

Ja nyt tämä naisparka sai sen kaiken niskaansa. Pari viatonta sanaa, mutta niiden mukana oksensin pilantuneen, haisevan ongelmajätesuihkun hänen päälleen. Ei ihme, että nainen meni hiljaiseksi.

Minun täytyy päästää kaunastani irti. Jätän sen tähän, nyt. Ja jos kaikki ei suostu irtoamaan, luotan siihen, että elämä järjestää minulle pian uuden mahdollisuuden kohdata tämä kipu. Kunnes se pikku hiljaa haihtuu pois. Ei ole sellaista maailman kolkkaa, jonne pääsisin pakoon ruotsalaisia. Jostain tupsahtaa aina joku Jan-Erik tai Anna-Karin painelemaan nappuloitani.

En aio selittää naiselle mitään. Mutta voin hyvittää. Voin antaa hänelle vaivihkaa sen parhaan mitä minulla on annettavanani, eli läsnäoloni. Voin antaa hänelle jotain siitä ongelmattomasta rauhasta ja rakkaudesta, johon kytkeydyn kun olen täysin läsnä ja tyyni.

Puhutaan vaikka siitä kirjasta.

2 kommenttia:

e kirjoitti...

Jokin nappula painui pohjaan asti...

Näinhän sitä käy kun joku "enkeli" osuu kohdalle ja onnistuu paljastamaan itsellemme mikä meissä on kätkettyä ja arpeutumatonta. Tämä henkilö on kuin jumalan lahja, jonka hän ojentaa meille, jotta kätketty paljastuisi ja paraneminen alkaisi.

Skoolatkaamme napinpainajille :)

KlasuO kirjoitti...

Kirjoita heijastusten laista, Virpi