Hei ny sit

Satori on kaunis, ihmeellinen matka. Huutoa, itkua, karjuntaa, sylkeä, räkää ja kyyneliä, mutta myös humahduksia, joissa putoan johonkin aivan uuteen ulottuvuuteen. Tärisevää, värisevää läsnäoloa. Ei ihan uskaltaisi, mutta päästää sittenkin irti, ja wuush. Menen jonkin läpi. Kuorin itseäni kerros kerrokselta kuin sipulia. Poraudun syvälle, laskeudun sellaisiin kerroksiin psyykessäni, joista minulla ei ole aikaisemmin ollut kokemusta. Tietoa ehkä, muttei omaa, suoraa kokemusta.

Satori jos mikä tapahtuu ymmärryksen tällä puolen. Siksi en halua kirjoittaa siitä enempää, ainakaan vielä. En halua latistaa ja kutistaa sanoilla ja käsitteillä sellaista, jota ei voi sanoin kuvata. Satori tekee työtään minussa vielä pitkään. Antaa asioiden loksahdella. Pölyn laskeutua.

Olen pari päivää palautunut kurssista ja tehnyt lähtöä. Hieman haikein mielin. Kolmessa viikossa olen rakastunut Oshoon sekä aktiivisiin, dynaamisiin ja fyysisiin meditaatioihin. Tämä on niin minua. Täällä ei uskota, saarnata tai toisteta rituaaleja, vaan ollaan oikeasti, koetaan konkreettisesti. Löysin vihdoin paikan, jossa voin nojata taakse ja vain nauttia, koska minun ei tarvitse selittää itseäni. Kaikki tietävät täsmälleen mitä teen ja miksi. Heillä on sama kokemus. Olemme samalla tiellä.

Osa minusta haluaisi jäädä, mutta osa tekee määrätietoisesti lähtöä. Ehkä tulen vielä takaisin, mutta ensin pitää tehdä jotain muuta. On sitoumuksia, jotka vievät minut nyt muualle, ja se on ihan fine. Päästän tietoisesti irti jossittelusta tai sentimentaalisuuden aallosta, joka uhkaa lyödä ylitseni katsellessani Osholandian muotoja ja värejä ja nähdessäni tuttuja kasvoja.

Tarkastelen kasaa sängyn päällä: kolme viininpunaista mekkoa, kaksi valkoista, viininpunaiset sukat, pitkät kalsarit, silmälaput ja laukku. Valkoinen shaali ja matto. En voi ottaa niitä mukaani. Lahjoitanko ne katukauppiaalle, joka voi höynäyttää seuraavaa onnetonta, tinkimiseen tottumatonta turistia? Vai lykkäänkö ne Welcome Centerissä jonkin uuden tulokkaan syliin ja järjestän hänelle ihanan yllätyksen?

Päätös on helppo. Tuen intialaista naisyrittäjyyttä. Laitan mukaan kassillisen muutakin tavaraa, jotta saan rinkkaani lisää tilaa.

Käyn kirjakaupassa seisoskelemassa paksu rahatukko kädessäni, mutta kävelen ulos. Sen sijaan ostan kadulta parisataa tuntia Oshon audiotaltiointeja mp3-formaatissa. Hankkiudun levyistä eroon sitä mukaa kun saan kopioitua ne läppärille. Luulisi näillä pärjäävän jonkin aikaa.