Valveilla unessa

Ei nukuta. Väsyttää, mutta kun suljen silmät, mielessäni alkaa vilistä ajatuksia, joissa on ärsyttävän tarmokas ja vaativa energia. En jaksa keksiä esimerkkiajatusta, niin merkityksettömiä ne ovat, mutta niissä on jotain tökkivää, joka saa ponkaisemaan kyynärnojaan silmät auki, katse pimeyttä lävistäen. Osa minusta haluaisi valahtaa rennoksi ja uneen, osa on raivostuttavan skarppi.

En halua kirjoittaa tulevan kuukauden ajan pelkästään siitä, että jännittää ja pelottaa. Old news. Mitä hittoa mä keksin?

Tätä ihmetellessä tietoisuuteeni on jo pari kertaa noussut eräs hengitysharjoitus, joten okei - tartutaan siihen. Se menee näin: Makaan selälläni sängyllä. Hengitän sisään jalkapohjien kautta, tunnen kuinka ilma virtaa jalkoja pitkin, lantion läpi vatsaan ja päätyy pulppuavaksi suihkulähteeksi sydämen kohdalle. Uloshengityksellä rinta laskee ja painaa ilman olkapäille, kaulalle ja kasvoille ja lopulta päälaen kautta ulos. Seuraavalla sisäänhengityksellä ilma virtaa päälaen kautta sisään, nousee pulppuamaan sydämen kohdalle, ja uloshengityksellä ilma virtaa jalkojen kautta ulos. Ja niin edelleen. 

Tämä harjoitus on auttanut joskus keskellä päivää, kun olo on ollut epämääräinen. Esimerkiksi silloin, kun on pitänyt lähteä väsymyksestä huolimatta suorittamaan, seurustelemaan tai edustamaan. Kunnon uniin ei ole aikaa, mutta 15 minuuttia hengittelyä kerää kehoon uutta energiaa. Olen käyttänyt harjoitusta pari kertaa myös vireystason skannaamiseen, jotta tietäisin kannattaako lähteä urheilemaan. Joskus piiskaan itseäni liikkeelle velvollisuudentunnosta, joskus into on niin kova, että ummistan silmäni väsymykseltä. Kuuntele kehoasi, sanotaan, mutta minun kehoni ei aina puhu ennen kun kysyn tosissani ja jään myös oikeasti kuuntelemaan.

Rakastuin harjoitukseen vuosi sitten Intiassa. Olin puskenut kaksi joogaharjoitusta päivässä ja riuhtonut kymmeniä kobria, siltoja ja muita taaksetaivutuksia silkasta riemusta, sillä lämmössä keho taipuu asanoihin niin helposti. Pian 17 milliä liukunut selkänikamani esitti vastalauseensa, enkä pystynyt enää kävelemään tai istumaan.  

Makasin sängyllä. Hengitin rauhallisesti sisään ja ulos, kuljettaen ilmaa varpaista päälaelle yhä uudestaan ja uudestaan. Keskityin tuntemaan pranan, hengityksen mukana virtaavan elämänenergian, ja annoin sen lämmittää rakastavasti alaselkääni joka kerta kun hengitys pyyhkäisi sen yli. Oli keskipäivä ja niin kuuma, etten olisi pystynyt liikkumaan, vaikka olisin halunnutkin. Tunsin olevani kuin sairas eläin, joka makaa kuolleen lailla liikkumatta ja hiljaa, säästäen jokaisen energiahippusen paranemiseen.     

Hengittelin ajatuksettomana reilut kaksi tuntia. En luonut mielikuvaa parantavasta energiasta, vaan olin se. Havahduin kongin kumahdukseen: iltapäivätee. Nousin ylös. Kipu oli poissa.

Nyt menen sänkyyn hengittämään. En ehkä nuku, mutta ainakin olen parhaani mukaan läsnä. Ja kun olen läsnä, lepään, olin sitten unessa tai valveilla.