Keho tietää

Minun on aina ollut helppo nauttia viihteestä. Leffan tai tv-sarjan ei tarvitse olla niin laadukaskaan, kunhan siinä on kiva perusjuoni ja jonkun sortin sankari tai sankaritar, jonka tunteisiin voin samastua. Olen katsonut sujuvasti jenkki-realityjä ja lukenut Harlekiinejä.

Kun kävin katsomassa uuden Bondin, en jaksanut keskittyä yhtään. Katselin itseäni katsomassa leffaa ja totesin, että jaahas. Olen tullut tälläkin saralla tien päähän. Hienovaraiset merkit ovat olleet ilmassa jo pidempään, mutta nyt ne kiteytyivät varmuudeksi: en enää nauti tämäntyyppisestä viihteestä.

Havaintoon ei liity tunteita, ei arvottamista puoleen tai toiseen. En iloitse siitä, että olen “vihdoin” vieraantunut “passivoivasta” pintaviihteestä. En myöskään sure sitä, että “suuri lohdun ja nautinnon lähde” on nyt kuivunut. Toteanpa vain, että näin on käynyt, ihan luonnollisesti.

Olen saanut muutaman vuoden ajan seurata, kuinka olen luopunut vanhoista tottumuksista itsestään, ilman että olen yrittänyt tai edes halunnut tehdä niin. Eräänä päivänä totesin, etten näköjään syö enää lihaa. Sanoin itselleni, että okei, seuraavan kerran kun minulle tulee pihvinhimo, syön pihvin, mutta olen siihen asti kasvissyöjä. Kerran työpaikan kuppilassa teki mieli ketsupissa uitettua lihamakaronilaatikkoa, sillä muistin elävästi, miten ihanaa lohturuokaa se on. Ja hyvää oli. Mutta toistaiseksi viimeinen kerta, kun olen syönyt lihaa.

Ruokavalioni ja elämäntapani ovat muuttuneet kuin varkain sitä mukaa kun joogasta ja hiljentymisestä on tullut yhä tärkeämpi osa elämääni. En ole tavoitellut joogin ruokavaliota, mutta olen huomannut sen tuntuvan luonnolliselta. Olin ennen sipulin ystävä, mutta sitten salaattilounaasta alkoi jäädä lautaselle sievä keko raakaa sipulia. Kahvi jäi vuosia sitten, nyttemmin myös musta tee. Tänä syksynä vietin monta hekumallista ruskapäivää sienimetsässä, mutta saalis tuppaa jäämään syömättä.

Alkoholi jäi pari vuotta sitten tyttöporukan jooga- ja hemmottelulomalla. Olin suunnitellut kruunaavani täydellisen päivän lasillisella punaviiniä kylpylän baarissa. Hain tiskiltä lasillisen, maistoin, ja laskin lasin pöydälle. Totesin huvittuneena, että käteni ei näköjään enää halua nostaa lasia huulilleni.

Äskettäin kävin nälkäisenä kaupassa ja ostin karkkia. Kotona odottava pinaattikeitto ja tuore leipä tuntuivat kuitenkin niin houkuttelevilta, että karkkipussi jäi avaamatta. Aikaisemmin olen aina ahminut herkut jo matkalla kaupasta kotiin. Aina.

Kun sanoin itseni irti työpaikastani vuosi sitten, päivittäinen meikkaaminen loppui. Olen huomannut olevani kauniimpi ilman. Ja niin edelleen.

Olen tässäkin blogissa todennut pariin otteeseen, että “olen mitä olen ja teen mitä teen.” Se tarkoittaa, että olen läsnä parhaani mukaan, annan elämän virrata lävitseni ja seuraan mitä tapahtuu. Kun en ajattele, enkä varsinkaan yritä, alan tehdä vaistonvaraisesti asioita, jotka tekevät minulle hyvää.