sunnuntai, marraskuuta 02, 2008

Lähtölaskenta alkaa

TJ 31. Jännitys ja odotus ovat hiipineet ihon alle. Jännittävän kihelmöinnin ja pelon kouraisujen välinen ero on hiuksenhieno. Jos olisin läsnä, ei tarvitsisi kärsiä kummastakaan.

Miksi tämä lähtö tuntuu niin erilaiselta? Vai kuvittelenko vain? Lähdin 30 vuotta sitten perheen kanssa Ruotsiin, 17 vuotta sitten au-pairiksi Saksaan, 9 vuotta sitten Hollantiin opiskelemaan, 8 vuotta sitten työn ja miehen perässä Lontooseen. Kuukauden kuluttua lähden Intiaan.

Aiemmin läksin haalimaan, rakentamaan ja ottamaan. Kielitaitoa, tutkintoa, uraa, kotia, perhettä, tulevaisuutta. Tällä kertaa lähden riisumaan, luopumaan ja antamaan. Kuorimaan itseäni kerros kerrokselta ja olemaan se, mikä oikeasti olen.

Olen katkonut rihmoja ja sahannut manillaköysiä poikki. Ei ole parisuhdetta, kotia eikä työpaikkaa. Olen irti, vapaa, sillä en omista juuri mitään. Ainoat jäljellä olevat huonekalut ovat työpöytä, työtuoli ja rulo, jotka myyn juuri ennen lähtöä. Muusta omaisuudesta luovuin tuoli, cd, verho ja muki kerrallaan viiden päivän aikana kirpputorilla.

Intiassa suuntaan tuttuun jooga-ashramiin, jossa voin aklimatisoitua parisen viikkoa, mutta minne sieltä? En tiedä. Menen sinne minne elämä johdattaa.

Mieleni ei ole ollenkaan tyytyväinen tällaiseen matkasuunnitelmaan. Pitäähän sun nyt jotain suunnitella, varmuuden vuoksi. Ota nyt äkkiä matka, elämä, tulevaisuus ja itsesi haltuun. Heh heh hee, en ota, en! Syöksyn suin päin ja otan kiitollisena vastaan sen mitä minulle annetaan.  
 
Ei ihme että jännittää. 

Paitsi kun suljen taas silmäni, hengitän syvään, kuuntelen hengityksen rahinaa ja tunnen kuinka rintakehäni laajenee ja supistuu. Siirrän huomion kämmeniin, jolloin niitä alkaa pistellä ja kuumottaa. Tunnustelen jalkojani. Vasen on lämpöisessä puristuksessa takapuolen alla, oikea jalkapohja lepää vakaasti lattiaa vasten. 

Olen läsnä nyt. Nykyhetkessä ei ole koskaan mitään ongelmaa. Eikä jännitä. Ei nyt, nyt eikä nyt.

3 kommenttia:

karhurannanesa kirjoitti...

Kuulostaa
oikein
hyvältä

Premdipa Virpi kirjoitti...

Sydän
hakkaa
eikä
paljon
nukuta

Susu Cygnel kirjoitti...

Hyvä Virpi!!!