torstaina, kesäkuuta 11, 2009

Puolimatkan krouvissa

Hi there Darling,

Kaksi ja puoli viikkoa takana, toiset kaksi ja puoli viikkoa edessä. Oh my God miten vaikeaa täällä on. Polttelee, ahdistaa. Pelkkä ajatus työnteosta ja kirjoittamisesta saa minut voimaan pahoin. Minulla on tänään deadline enkä ole edes aloittanut. Mietin, minkä tekosyyn tarjoilisin toimitukselle.

En ole kirjottanut sinulle (enkä blogiini) pitkään aikaan, koska olen hävennyt tätä ankeutta. Minun oli tarkoitus palata Suomeen puolivalaistuneena, tai vähintäänkin sellaisena, jonka läsnäolo on luontevan jykevää, rauhallista ja hiljaista. Että ihmiset vain huokailisivat seurassani: “Aaaaah eikö Virpin energia olekin ihana, hän suorastaan hehkuu rauhaa ja valoa”. Tai ei heidän tarvitsisi ihastella minua ääneen, kuinka niin epävalaistuneet ihmiset voisivatkaan, mutta näkisin itse kuinka pelkkä läsnäoloni saa ihmiset ympärilläni rauhoittumaan ja pehmenemään ja minä vain hymyilisin rakastavasti.

Todellisuudessa olen ihan yhtä pihalla kuin ennen Intiaan lähtöäni. Täsmälleen samat ongelmat. Valtavasti töitä jonossa eikä kykyä tarttua niihin. Olen jäänyt jumittamaan vastustukseen ja ahdistukseen eikä mikään liiku. Jälleen kerran katson kauhuissani päivien lipumista. Intiaan paluu lähestyy ja on niin paljon hommia rästissä että kuolen kuolen kuolen.

En odota sinulta neuvoa tai ratkaisua. Et pysty sanomaan mitään mitä en jo tietäisi. Minulle on ihan turha puhua järkeä koska näillä tuntemuksilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Ne ovat jossain ymmärryksen toisella puolen ja ne pitää myös ratkaista siellä. (En voi edes sanoa ymmärryksen tällä puolen, koska en ole täällä. En ole sisällä vaan ulkona. Siksi sattuu.)

Tänä aamuna herätyskellon soitua viivyttelin puoliunessa, loikoilin vielä silmät kiinni katsoen jonnekin syvemmälle. Muistin oivalluksen poikasen, jonka sain Dharamsalassa Gurdjieff Movements -kurssin aikana. Suomen kielessä on yksi sana, tunne, jota käytetään merkitsemään useita englannin kielen sanoja: feeling, emotion ja sensation. Toki suomen kielessä on tapoja kuvata näitä kaikkia kolmea, mutta täsmäsanoja ei ole. Okei okei, sensation on aistimus, mutta silti harva sanoo: “Aistin tuulen ihollani.” Yleensä sanotaan: “Tunnen tuulen ihollani”. Varsinkin feeling ja emotion ovat arkikielessä aina jotain epämääräistä tunnetta, tuntemista ja tuntemusta.

Tajusin tänä aamuna, että vaikka fiksuna ja kielitaitoisena tyttönä ymmärrän sanojen feeling ja emotion sanakirjamerkityksen ja osaan käyttää niitä sujuvasti, minulta puuttuu kokemus siitä, mikä tuntemukseni on feeling-osastoa, mikä emotion-osastoa. Aina kun tunnen, liikun hämärillä, sameilla vesillä.

Käsitteiden epämääräisyys luo ristiriitoja. Toisaalta tiedän, että tunteitaan ei saa tukahduttaa, tunteiden pitää antaa virrata vapaasti, mutta toisaalta tiedän, että tunteissa ei saa velloa, niihin ei saa takertua. Ristiriita syntyy siitä, että sanaa tunne käytetään kuvaamaan hyvin erilaisia psyyken tiloja. Tajusin aamulla, että minun pitää oppia erottamaan tunnemössöstä sävyjä ja syvyyksiä. Se on suorastaan elintärkeää.

Tällä nykyisellä vajavaisella ymmärrykselläni voisin ehdottaa itselleni, että feeling = tunne ja emotion = tunnekuohu, mutta pelkkä sanoilla ja käsittelillä kikkailu ei riitä. Minun pitää kokea ja elää nämä käsitteet, aistia ja tuntea ne kehossani, selkäytimessä ja munaskuissani, ennen kuin voin sanoa todella ymmärtäväni mistä tunteissa ja tuntemisessa on kyse.

Minun on myös aina ollut vaikea ymmärtää käsitettä containment. Suomenkielinen käännös sisältäminen, sisällyttäminen on todella kökkö ja aiheuttaa vain lisää hämmennystä. Olen usein kuullut kehoituksen: “Contain the emotion”, mutta minun on vaikea nähdä, mikä on tunteen torjumista, mikä sen sisällyttämistä, mikä tunteessa vellomista. Luulen, että myös tilanteissa, joissa kuvittelen olevani todella tietoinen (aware) ja läsnä (present) ja kohtaavani tunteet neutraalina todistajana (witness), itse asiassa vastustan niitä. Automaattisesti. Esimerkiksi jos minua ahdistaa ja hoen itselleni: “Älä panikoi, rauhoitu”, yritän itse asiassa torjua ahdistusta. Päästä siitä eroon. Koska eihän kukaan halua olla ahdistunut, eihän?

In the morning I tried to contain. Aamulla yritin vain olla ahdistuksen kanssa. Sen sijaan että olisin tuominnut sen ja yrittänyt työntää sitä pois, pysyttelin täysin passiivisena ja neutraalina. Siinä se ahdistus on. Olla möllöttää.

Minulle ei tullut varsinaisesti parempi olo, mutta ihan kuin väkivaltainen paine olisi hellittänyt aavistuksen verran. Torjunta on aina väkivaltaista, myös se alitajuinen. Ihan kuin olisin vaatinut aavistuksen verran vähemmän, että kaikki olisi toisin. Ehkä. Muutos oli suuruusluokkaa häivähdyksen häivähdys.

Huokaus. Liikaa käsitteitä, sekavia sanoja ja yritystä ymmärtää. I don't know. Pain is just so painful, always.

Päivän tarot-kortti on sopivasti Sorrow:

“The pain is not to make you sad, remember. That's where people go on missing... This pain is just to make you more alert – because people become alert only when the arrow goes deep into their heart and wounds them. Otherwise they don't become alert. When life is easy, comfortable, convenient, who cares? (- - -) The pain is not to make you miserable, the pain is to make you more aware! And when you are aware, misery disappears.”

Voi kuinka toivon, että olisin taas Punessa ja istuisin kanssasi Meerassa iltameditaation jälkeen! Antaisin pehmeän, lämpimän, tuoksuvan, tumman iltatuulen hyväillä ihoani ja päästäisin irti, irti, irti…

Well, näköjään kirjoitin sinulle. Tällainen minä olen. En mikään puolivalaistunut unenomainen olento, vaan minä vain. What to do.

I love you,

Premdipa   

1 kommentti:

karhurannanesa kirjoitti...

Jos kuolet,
kuolet, kuolet
niin kuole.

Hyvää sinulle.