Päiväunia pilvissä

Ollaan lennetty vajaa kolme tuntia, puolen tunnin kuluttua laskeudutaan Istanbuliin. Siellä reilun tunnin vaihto ja sitten Mumbain-koneeseen. (Suosittelen lämpimästi Turkish Airlinesia kaikille Intiaan matkaaville. Halvat lennot, uudet koneet ja fantastinen ruoka. Jaloittelutauko Istanbulissa tekee vain hyvää.)

Olen nuokkunut melkein koko lennon Oshon hypnoottista ääntä kuunnellen. Koneessa humisee niin ettei puheesta tahdo saada selvää, mutta ei se ole tarpeenkaan. Minulla on Adim mielessäni. Tai ihollani, soluissa, sydämessä, harassa, joka puolella. Kuten on ollut taas pari päivää. Ajattelen häntä koko ajan. Tai en edes ajattele, en loihdi hänen kasvojaan eteeni, vaan tunnen miltä Adimin energia ja kosketus tuntuvat. Kuinka sulan, tyhjenen, rentoudun, lämpenen ja rauhoitun, kun saan olla hänen lähellään.

Haluaisin alkaa selitellä, ettei tämä ole tavallista päiväunelmointia vaan jotain jalompaa ja syvempää. Koska en “ajattele” ja “kuvittele” vaan pelkästään lepään Adimin energiassa, joka avautuu juuri tässä hetkessä kuin kaunis kosminen lahja. Mikä minä olen vastustelemaan, jos elämä haluaa luoda tällaisen energeettisen kaukoyhteyden. Vautsi mitä puppua!

Tämä on nimenomaan unelmointia ja mielikuvituksen luomaa viihdettä. Koska Adim ei ole tässä. Se, että Adim puhuisi minulle ja koskisi minua, ei kerta kaikkiaan ole totta! Kaikki tapahtuu 100-prosenttisesti minun mielessäni. Onnistuin jopa uskottelemaan itselleni, että tämän pakonomaisen Adimin ajattelun täytyy johtua siitä, että Adim ajattelee minua intensiivisesti. Että hän luo tämän yhteyden. Että hän ei pysty olemaan kenenkään muun kanssa ja odottaa vain pääsevänsä taas rakastelemaan minun kanssani… Heh heh, ja tämäkö ei muka ole päiväuni? Pelottavaa, miten ovela mieleni on. Se osaa vetää juuri oikeista naruista pitääkseen ajatussirkuksen käynnissä.

Mutta tässä hetkessä on parasta se, että unelmointi ei häiritse minua yhtään. Vaikka jäin rysän päältä kiinni, en anna haaveilulle minkäänlaista leimaa tai arvoa. Se ei ole oikein tai väärin, toivottavaa tai epätoivottavaa käytöstä, hyvä tai huono asia. En tuomitse, vaan otan askeleen kauemmas ja katson itseäni unelmoimassa. Kas, Virpin mielessä liikkuu nyt tällaisia ajatuksia ja sen keho reagoi tällä tavalla. Se unelmoi juuri niin kauan kuin unelmoi ja sitten joskus se loppuu. En ota kantaa, katson vain.

Jälleen kerran saan nähdä, miten viileä katsominen selkeyttää ja puhdistaa. Kuvat mielessä ja kuumotus kehossa hidastuvat ja hälvenevät, ja jäljelle jää vain pakoton perusaistillisuus. Tunnen vahvasti, miten hengitys liikkuu kehossa ja rintakehässä. Syvä hengitys saa jopa kainalot välillä pullistumaan, välillä laskeutumaan. Tunnen, miten vasemman jalan jalkapohja painaa tukevasti lentokoneen lattiaa, oikea jalka on heitettynä vasemman polven yli ja nilkka roikkuu rentona. Reisissä on luja puristus kun ne painuvat toisiaan vasten. Tällaista ihan tavallista hyvää ja juurevaa.

Tässä tavallisuudessa on jotain myhäilevää ja tyytyväistä. Ilo on suoraa seurausta siitä, että tämä on totta. Tämä tapahtuu oikeasti. Ne huimat päiväunelmat eivät ole mitään sen rinnalla että saan kokea jotain suoraan, tässä ja nyt, oli se sitten jotain niin tavallista kuin oman kehon aistiminen. Kun kuuntelen ja aistin fyysisiä tuntemuksia ja annan itseni rentoutua aistimaan, siirryn automaattisesti tietoisen läsnäolon tilaan. Ajatukset haihtuvat pois itsestään, haaveet haihtuvat. Tämä tila on parasta, mitä on.

Tuntuu hyvältä nähdä, että tietoinen läsnäolo, tai totuus, tai se mikä on tässä ja nyt, ja nyt ja nyt ja nyt, on aina kauniimpaa kuin korein tai kuumin kuvitelma. Tämä tavallisuuden kauneus on jotain niin hienovaraista, ettei sitä oikein meinaa nähdäkään, mutta nyt näköjään näen. Näen yhä enemmän ja useammin.

Adimin kanssa liitelen vähän väliä pilviin ja päiväuniin, mutta tuon itseni sieltä uudelleen ja uudelleen takaisin maan pinnalle ja tähän mikä on totta. Ei minun tarvitse reagoida dramaattisesti, ampua itseäni alas ja kyntää naama edellä asfalttia, vaan leijailen alas hallitusti, pudottaudun pehmeästi jaloilleni ja jatkan tyytyväisenä eteenpäin.

Hyvä Virpi!