perjantaina, tammikuuta 30, 2009

Lomasuunnitelmia

Vaikka minulla on viiden vuoden viisumi, joudun käymään 180 päivän välein Intian rajojen ulkopuolella. Puoli vuotta tulee täyteen kesäkuun alussa. Alkuperäinen suunnitelmani oli lähteä kuukaudeksi tai pariksi Thaimaaseen ja tulla sitten takaisin Intiaan. Mutta mitä jos piipahtaisin Suomessa! Intian arki on niin rankkaa, että kesäloma tulisi kovaan tarpeeseen.

Aah, olen jo nähnyt päiväunia, kuinka osallistun Suomessa eräälle kurssille ja liidän jänkhän poikki ruskettuneena ja puolivalaistuneena rakkaiden ihmisten odottaville käsivarsille. Mutta vielä ihanampaa olisi nähdä perhettä.

Tiedän, että oikeasti aikaa ei ole olemassa. Aika on vain mielen luoma käsite, joka mahdollistaa ajatusten vellomisen menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Oikeasti on olemassa vain tämä yksi nykyhetki, joka on ikuinen.

Mutta totuus ajasta ja nykyhetkestä haihtuu taivaan tuuliin, kun ajattelen veljenpoikia ja -tyttöä. He ovat niin pieniä! He kasvavat niin kauhean nopeasti! Haluan nähdä, olla mukana! On ikävä! Mitä jos he unohtavat Virpi-tädin kokonaan!

Aloitin kesäloman suunnittelun kun makasin kipeänä Mumbaissa. Olo oli herkkä ja haavoittuvainen, joten ymmärtäähän sen. Olen tietoinen ja myös hieman ärtynyt siitä, että aina kun uppoan haaveilemaan Suomen-matkasta, unohdan olla läsnä. En hyväksy sitä täydellistä, joka on nyt, vaan viihdytän itseäni päiväunelmilla.

Mutta silti. Samalla voisin jättää kotiin toiset bikinit. Mitä teen kaksilla, kun en ole käyttänyt ensimmäisiäkään kuin kerran? Poiskaan niitä ei viitsi heittää, koska ne ovat uudet ja lahjaksi saadut. Samalla voisin hakea hopeiset flip-flopit veljen vintiltä, ne ovat sen vihreän kassin päällä. Pääsisin kampaajalle. Söisin ruisleipää ja kylmäsavustettua lohta.

Aah, tämä päiväuni on ihana! Se livahtaa mieleen myös meditaation aikana, kun istun risti-istunnassa viileällä marmorilattialla Oshon entisen kotitalon peilisalissa. Päästän ajatuksesta irti. Tämä talo on zen. Täällä on hurjan rauhoittava energia ja mieli tyhjenee kuin itsestään. Kun kello kumahtaa meditaation päättymisen merkiksi, nousen vastahakoisesti ylös ja kävelen hitaasti ovelle.

Eteisessä etsin katseellani vihreitä varvastossuja. Ei missään. Astun sivuun ja odotan tyynesti, että kaikki muut saavat kenkänsä ja lähtevät. Kenkiäni ei näy. Jaa. Joku on vissiin vienyt ne. Seisoskelen hieman pöllämystyneenä, mutta rauhallisena eteisessä. Meditaation valvoja osoittaa oven suussa olevia rispaantuneita tossuja: “Ota nuo, ne eivät ole kenenkään.”

Sujautan kaksi numeroa liian pienet muoviläpyskät jalkoihini ja lähden kävelemään kohti auditoriota ja seuraavaa meditaatiota. Onnittelen itseäni. Näin tätä henkistä elämää eletään! Ei reagoida tunnekuohulla vaan otetaan jokainen hetki vastaan juuri sellaisena kuin se tulee. Joka hetki on täydellinen. Karman laki pitää huolen oikeudenmukaisuudesta, minun ei tarvitse huolehtia siitä. Minun tyyneyteni palkitaan ja varas saa rangaistuksensa, tavalla tai toisella. Sääli valtaa minut. Ihminen joka varastaa, ei ole onnellinen. Toivottavasti hänkin löytää jotain hyvää ja kaunista elämäänsä.

Illan edetessä tyyneyteni hälvenee. Jalat kipeytyvät huonoilla kengillä kävelystä. Väsyttää ja päätä särkee. Ajattelen vähän väliä metsänvihreitä varvastossuja, joissa oli kaunis metallinen kiilto. Ne olivat Hawaianakset! Niissä oli ihanan joustava pohja ja niillä pystyi kävelemään koko päivän, toisin kuin näillä paikallisilla muovinpaloilla. Ne olivat kalliit ja ennen kaikkea ne olivat minun! Tuijotan muiden ihmisten jalkoja. Suunnittelen mielessäni, mitä sanon jos törmään varkaaseen. Nolaanko hänet julkisesti vai otanko laupean, ymmärtäväisen asenteen?

Ihan sama. Päivä on joka tapauksessa pilalla. Itkettää. Jumalauta mä lähden hakemaan ne parhanan flip-flopit sieltä veljen vintiltä!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Veljenpojat muistavat kyllä Virpi-tädin oikein hyvin, mutta tervetuloa Suomeen vaan! Ja flipflopit lähetetään tarvittaessa compeedin kera. Tsemiä! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kummityttökin lähettää terveisiä! Olet ajatuksissamme ja puheissamme, älä pelkää emme me sinua unohda. Voimarutistuksia sulle ;)!