Lasittuneita katseita

Vähän melankolinen päivä. En jaksanut aamulla nousta dynaamiseen, vaan nukuin kahdeksaan. Silti olen todella väsynyt.

Aamuvuoro menee ihan mukavasti Vidin ja Shivan kanssa. Pääsen kello 12 ja palloilen ympäriinsä. Yhdeltä Ragaan thali-lounaalle Sholan kanssa, sitten taas kahvilaan hengailemaan. Näinkö nopeasti minusta tuli tyyppi, joka viettää myös vähäisen vapaa-aikansa työpaikalla?

Kun vihdoin saan itseäni niskasta kiinni ja lähden raahautumaan kämpille, joko nukkumaan tai tekemään töitä, Maneesh huutaa perääni. Tarjoutuu tekemään vyöhyketerapiahoidon, josta kieltäydyn kauniisti. Kun hän pyytää, että istuttaisiin jonnekin vähäksi aikaa juttelemaan, ajattelen että why not? Näyttikin uhkaavasti siltä, että joutuisin tarttumaan erään suomalaisen maajoukkuevalmentajan haastatteluun. Mikä tahansa distraction on tervetullut. What to do, jos maailmankaikkeus lähettää eteeni firttailevia miehiä, kai siihenkin joku syy on, että Maneesh osuu tielleni juuri tänään.

Tämä on sama mies, joka ensimmäisenä täälläolopäivänäni viuhtoi minulle kuin hyvälle ystävälle Plazan toiselta laidalta. Kävelin häntä kohti ihmetellen ääneen, ettemme ole tainneet tavata aiemmin, johon hän:

– Ihanaa nähdä after so many years!

– Tuota noin… minä tulin tänne ensimmäistä kertaa tämän vuoden tammikuussa.

– Me olimme samalla maalauskurssilla.

– En ole koskaan ollut maalauskurssilla.

Maneesh vastaa tunteellisesti huokaisten:

– Time just flies, eh?

Hän iskee silmää ja kysyy seuraavaksi:

– Are you naughty?

Purskahdan nauruun, ja Maneesh jatkaa:

– You know, playful?

Kun vain jatkan nauruani, hän lisää tietävästi:

– Yes, I can see that you are.

Kun tämä maireasti hakkaileva intialainen huusi tänään perääni, ajattelin että mikä ettei. Ehkä tällainen lipevä ihailu on juuri se mitä tarvitsen juuri nyt. Istumme tupakka-alueelle. Maneesh tarjoaa savukkeen, minä otan. Poltin myös aamulla yhden. Kertoo jotain mielentilastani tänään.

Maneesh on niitä intialaisia, jotka tulevat Resortiin ennen kaikkea flirttailemaan länsimaalaisten naisten kanssa. Tänään miehen flirtti tuntuu tunkeilevalta ja se on kuorrutettu hattarahenkisyydellä. Hän puhuu pehmeällä äänellä, siteeraa Oshoa ja katsoo pitkään ja merkitsevästi silmiin.

Argh, miten minä kuvittelin että tämä playboy voisi jotenkin piristää minua. Olen aivan uuvuksissa, enkä jaksa keskittyä Maneeshin jorinoihin, mutta tuntuisi epäkohteliaalta yhtäkkiä häipyä. Tuijotan Maneeshia lasittunein silmin ja annan pojan puhua. Ynähdän tai hymyilen pienesti välillä.

Muistuu mieleen kohtaaminen Veltto Virtasen kanssa 1994. Haastattelin häntä opiskelijalehteen eduskunnan kahvilassa. Olin valvonut edellisen yön ja yritin silmät ristissä esittää kysymyksiäni. Huomasin nopeasti selviäväni helpommalla, kun en edes yritä katkaista kansanedustajan puhetulvaa. Lukitsin katseeni hänen silmiinsä, loihdin kiinnostunen pirteyden kasvoilleni ja annoin Virtasen puhua. Ja hän puhui, puhui ja puhui. Aivan kuin nuoren blondin (ihailevaksi tulkittu?) tuijotus olisi lietsonut häntä. Kaksi päivää myöhemmin kansanedustaja Virtanen soitti ja pyysi treffeille.

Toivottavasti Maneesh ei tulkitse lasittunutta katsettani samalla tavoin. Sensuuntaisia merkkejä on kyllä ilmassa. Myöhemmin, kun istun kahvilan tiskin takana iltavuorossa, hän käy jorisemassa jotain ja tupsahtaa sitten kahvilan takaovelle heittämään lentosuukon. Krooh. En jaksa edes hymyillä.