Pientä painetta

Hiki pinnassa. Olen touhottanut koko aamun niin että sydän tykyttää. Huomenna alkavan Inner Skills for Work & Life -kurssin vetäjä pyysi minua avustajakseen, kuulemma koska näytin niin tehokkaalta kahvilan tiskin takana. Olen tänään tehnyt pari tuntia ylimääräistä työtä ryhmähuonetta valmistellen ja kurssimateriaaleja kopioiden, ja varsinainen työpäivä alkaa lounaan jälkeen.

Onpa mahtavaa, että pohjoismainen tehokkuus ja järjestelmällisyys näkyvät päälle päin! Sitoutumiseni Work as Meditation -ohjelmaan tarkoittaa, etten voi osallistua kolmeen kuukauteen kursseille – paitsi jos kurssin vetäjä pyytää minua avustajakseen. Helper-status on erittäin haluttu, sillä avustaja saa satojen eurojen arvoisen kurssin ilmaiseksi. Jos sanoo ääneen haluavansa avustajaksi, voi olla varma ettei kutsua tule. Pitää vain tehdä työnsä nöyrästi ja odottaa.

Mutta on tämän aamun sydämentykytyksiin toinenkin syy. Minulta kysyttiin, haluaisinko ohjata tunnin aamujoogan Buddha Grovella pari kertaa viikossa. Olen imarreltu, mutta paniikissa. Enhän minä osaa! En ole koskaan ohjannut joogaa, saati englanniksi! Jooga on jäänyt viime kuukausina niin vähiin, ettei oma harjoituksenikaan ole kovin vahva. Ja mitä joogaa minä sitten ohjaisin? Alkeisastanga voisi olla hyvä, koska asanat olisivat aina samat: tunnissa ehtii tehdä aurinkotervehdykset ja muutaman seisomasarjan liikkeen. Myös sivanandajoogassa on selkeä tuntirakenne, mutta en tiedä uppoaisiko sivananda täällä. Tai sitten voisin vetää perushathan, mutta jälleen: en tiedä mitä kansainvälinen yleisö tykkäisi. Suomalainen hathajooga on ihan oma lajinsa, joka voi tuntua vieraalta. Tai sitten voisin tehdä jonkun ihan oman sekoituksen.

Huokaus. Haluaisin niiiin kovasti, mutta en taida uskaltaa. Arvostan itse sitä, että saan joogata hyvän ohjaajan ohjauksessa. Äsyynnyn, jos ohjaaja on epävarma ja tekee asanat vähän sinne päin. Ja nyt minun pitäisi itse asettua tilanteeseen, jossa olen ihmisten arvioitavana ja pahimmassa tapauksessa pilaan jonkun päivän, kun hän joutuu lähtemään kiukkuisena pois kesken tunnin. Ja minähän en tunnetusti kestä kovin hyvin torjuntaa. Vai onko minulle järjestetty tämä mahdollisuus, jotta voisin kohdata oman pelkoni, epävarmuuteni ja perfektionismini? Welcome, demons!

Olen menossa lokakuussa Pohjois-Intiaan joogaohjaajakoulutukseen – ehkä. Varasin paikan yli vuosi sitten, mutta en tiedä menenkö. Koulutus alkaa viisi päivää Work as Meditation -rupeaman päättymisen jälkeen. Kuukauden boot campin jälkeen olisin valmis ohjaamaan, mutta en nyt.

Anand, jonka kanssa juttelin, sanoi ettei joogaohjaajan tarvitse olla ammattilainen. Ideana on välittää jotain omaa muille, ja tunnit saavat olla juuri sellaisia kuin ne ovat. Ja aina kun antaa jotain, joku saa jotain. It’s all about sharing. On jotenkin hyvin suomalainen tapa ajatella, että joogaohjaajalla täytyy olla muodollinen pätevyys, fysioterapeutin tutkinto ja kymmenen vuoden ohjauskokemus ennen kuin hän on valmis astumaan oppilaiden eteen. Vaikka silloin joogatunti saattaa tuntua enemmän fysioterapeuttiselta kuntoutukselta kuin joogalta.

Dunno. Pitää antaa tämän asian laskeutua.