Yhteen tullaan

Kello lähestyy puoltapäivää kun kävelen kohti Buddha Grovea, josta raikaa tarttuva tanssimusiikki. Yhtäkkiä Adim tupsahtaa eteeni, kirjaimellisesti puskan takaa. Halaamme.

– Hei synttärisankari, onneksi olkoon.

Siirrymme erillemme, mutta pikkurillit pitävät vielä kiinni toisistaan.

– Et sitten päässyt juhliin?

– Juu en. Minulla oli ne Mystic Rose -porukan bileet, joihin olin lupautunut menemään. Oliko hyvät synttärit?

– Joo oli tosi hauskaa.

Keskustelu alkaa hiipua. Ei, ei, ei, en anna tilaisuuden taas livetä! Otan Adimin kädestä paremman otteen. Rintaa puristaa, mutta en voi perääntyä.

– Kuule, mun pitää kertoa sulle jotain.

Keskeytän hetkeksi, jotta ohikulkija ehtii kauemmaksi. Sekunnit venyvät. Adimin käsi on lämmin kädessäni. Ihan kuin olisimme kasvaneet kiinni. Kehoni tuntuu elävältä, täydeltä ja värisevältä. Katson Adimia silmiin.

– Sä olet mun mielestä edelleen ihan uskomattoman seksikäs. Eli olen pahassa liemessä taas.

– Ja…?

– En tiedä. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä sanoisin seuraavaksi.

– Mitä sinä haluat? Yritätkö sanoa, että pyydät treffejä?

Resort-slangissa sana date tarkoittaa treffejä, jotka päätyvät sänkyyn.

– En tiedä.

– Et tiedä?

– Niin. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä minun pitäisi sanoa tai tehdä seuraavaksi. Olen sanonut jo aika paljon, eikä minulla ole aavistustakaan mitä sinä ajattelet. Nyt on sinun vuorosi.

Seisomme taas pitkään hiljaa. Tunnelma on paksu.

– Okei, I’m open.

Tuijotan Adimia osaamatta sanoa mitään. Todellisuus tuntuu niin todellista, että pelkään pyörtyväni.

– Well?

– Nyt minä vasta olenkin liemessä. En tiedä.

Pidämme toisiamme edelleen kädestä. Jollei tätä linkkiä olisi, olisimme varmasti molemmat häipyneet. Adim huokaisee ja kääntyy hieman poispäin. Hänen kehonkielensä osoittaa, että nyt olisi vastauksen aika. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Olen läsnä, elävä, kohisen, mutta pelko puristaa rintaa ja vie puhekyvyn. Pelko, viheliäinen pelko.

– Okei, kyllä. Kyllä! Pyydän treffejä. En halua mitään niin paljon kuin rakastella kanssasi, mutta en tiedä mitä sanoa tai tehdä. Kerro sinä.

– Eli nyt on kyse siitä missä ja milloin?

Tuijotan mykkänä Adimia silmiin. Adim kääntyy pois, miettii. Puristaa kättäni. Katsoo taas minuun.

– Miten olisi nyt?

– Siisä täh?! Nytkö!?

– Niin, miksi viivytellä?

Olen ansassa. Haluan fantasiani takaisin! Miehen ja seksuaalisuuden kohtaaminen on tosielämässä aivan liian todellista, liian puristavaa, liian pakottavaa, liian vaarallista.

– Haluan rakastella kanssasi, mutta pelkkä ajatuskin saa minut kankeaksi kauhusta.

– Miksi?

– Pelkään.

– Niin, mutta mitä?

Taas pitkä hiljaisuus. Aivoni lyövät tyhjää, ei ole sanoja. Missä kaikki sanat ovat? On vain tämä makea jännitys, sekoitus pelkoa ja rohkeutta.

– En ole rakastellut miehen kanssa kahteen ja puoleen vuoteen. Ymmärrät varmaan, että tällaisen tauon jälkeen vähän pelottaa.

– Ymmärrän. Mutta mitä sinä pelkäät?

– En tiedä.

– Heittäytymistä? Sitä, että menetät kontrollin?

– En tiedä. Sitä kai, etten enää osaa.

Seisomme hiljaa. Kauan. Naurahdan.

– Tunnen itseni aivan 15-vuotiaaksi neitsyeksi.

Adim hymyilee.

– No, sinä voit ottaa sen roolin.

– En minä halua mitään rooleja.

– Tarkoitan, että sinä voit olla juuri sellainen kuin olet, niin hermostunut kuin olet.

Hiljaisuus.

– Okei.

Adim katsoo minua kysyvästi. Toistan.

– Okei, mennään.

Adim irrottaa kätensä. Kävelemme rinta rinnan skootteriparkkiin.

Ympäri mennään

Ensimmäinen aamu Mystic Rosen jälkeen. Nukun pitkään. Nousen hitaasti. Syön hitaasti. Iltapäivä on jo pitkällä, kun kävelen Resortiin. Törmään Taraan, joka huudahtaa:

– Et kertonut, että Adim oli tulossa takaisin Resortiin!

– Ai enkö? Sillä on synttärit huomenna, joten se tuli juhlimaan niitä. En ole kyllä nähnyt häntä.

– Minä näin hänet aamulla, Tara sanoo.

Kohautan olkaani. Juuri nyt minulle on ihan sama. Tottakai olen tiennyt koko päivän, että Adim on palannut. Olen tuntenut sen kehossani. Olen ollut tietoinen hengityksestäni ja jostain elävästä sisälläni. En voi väittää, ettenkö hengästyisi joka kerta kun ajattelen häntä, mutta en jaksa ottaa stressiä. Tapaan hänet tai en tapaa, ihan sama. Elämä järjestää kaiken niin kuin parhaaksi katsoo, minulla ei ole tässä minkäänlaista sanavaltaa.

Kundalini-meditaation jälkeen kävelen ulos auditoriosta ja Meera-ravintolan ohi. Tuolla se istuu. Vien maton ja huovan vuokrakaappiini ja haen laukkuni. Kun kävelen Adimin ohi, hän juttelee vilkkaasti ystäviensä kanssa. Ostan omenan. Kävelen taas hänen ohitseen, ja hän juttelee uusien ihmisten kanssa.

Isken hampaani omenaan. Ei helvetti. Mä en voi lähteä nyt. Sen kirjeen ja niiden meilien jälkeen en voi teeskennellä, ettei mitään ole tapahtunut. Täytyyhän meidän herran jestas moikata.

Katselen ympärilleni ja näen Swagaton, joka oli mukana Satori-kurssilla. Luojan kiitos! Istun Swagaton viereen ja hän tarttuu käteeni.

– Hi beautiful, how are you?

Kiemurtelen. Minulla on suora näköyhteys Adimiin ja tiedän että hänkin on huomannut minut. Mutta ei katsekontaktia. Swagaton läsnäolo ja kosketus auttaa ankkuroitumaan hieman.

– Olen vähän levoton. Täällä syvällä on rauhallista ja hiljaista, mutta tässä pinnalla sähisee niin etten tiedä miten päin olisin.

Swagato hieroo käsivarttani ja katsoo minuun hymyillen.

– Minulla on yleensä tuollainen olo, jos olen ihastunut johonkin tyttöön.

Nauran ääneen. Perhanan arabit ja heidän selvänäköisyytensä.

– Jäin kiinni.

– Onko hän täällä? Swagato nyökkää ympärilleen.

– Ei ole, valehtelen.

– Onko se joku jonka tunnen?

– En tiedä, valehtelen taas.

Jatkamme juttelua. Kymmenen minuutin kuluttua huomaan, että Adim istuu pöydässään yksin. Hän nousee ja jää paikoilleen seisomaan ja venyttelemään. Hän katsoo minuun. Vilkutan. Hän vilkuttaa takaisin. Hän kävelee kohti ja levittää kätensä. Nousen. Halaamme pitkään. Tuntuu hyvältä. Hengitämme samaan rytmiin. Pitkän uloshengityksen aikana uppoan syvälle. Sähköä. Jokin sulaa alavatsassani.

Selvä peli. Viehätys ei ole hiipunut kolmessa viikossa minnekään. Päin vastoin se on voimistunut.

Adim istuu alas ja juttelemme kolmisin niitä näitä. Tiedän, että hehkun. Tunnen energian, joka väreilee ympärilläni, näen valkoisen kirkkaan valoni.

Sanomme Swagatolle heipat. Lähdemme Adimin kanssa kävelemään kohti skootteriparkkia. Emme puhu mitään. Kävelemme vain, minua hymyilyttää, on niin hassu ja kupliva olo. Lopulta avaan suuni.

– Kiitos kun vastasit kirjeeseeni. En odottanut vastausta ja arvostan kovasti että teit sen niin kauniisti.

– Eipä kestä.

Kävelemme taas hiljaa.

– Minulle on tärkeää, että pystyn kommunikoimaan suoraan ja avoimesti. Kun kommunikoin, jokin jumissa ollut pääsee taas virtaamaan vapaasti.

– Ja…?

En tiedä mitä sanoa, joten olen hiljaa. Saavumme parkkipaikalle ja vaihdamme muutaman turvallisemman fraasin. Käynnistämme skootterit.

Nähdään!

Maallista mammonaa

Jos tässä lähistöllä olisi nyt urheilukisat jotka televisioitaisiin, olisin katsomossa valtavan lakanan kanssa, jossa lukisi: “Hei isä ja äiti, lähettäkää lisää rahaa!” Maksoin juuri helmikuun luottolaskun: 2 600 euroa. Ei helvetti. Rahaa palaa siihen tahtiin, että asialle pitää alkaa tehdä jotain. Kohta. Joskus.

Istun ystäväni kanssa syömässä ja pyydän:

– Tara, voisitko please muistuttaa, miksi minun pitikään muuttaa?

Olen aiemmin päivällä jättänyt vaatimattoman, ylihintaisen 420 rupian (6,70 e) huoneeni, vaikka olen maksanut ennakkoon kuun loppuun asti, ja muuttanut 900 rupian (14,50 e ) kämppään. Lasken ahdistuneena, että vuokra on 442 euroa kuukaudessa.

Tara katsoo minua ja vastaa lopulta:

– Siksi, että se oli likainen, epäviihtyisä ja meluisa. Käytävällä oleva yhteinen kylppäri oli ällöttävä. Et pystynyt tekemään Chakra Breathing -meditaatiota, koska sinua häiritsi tieto, että jokainen päästämäsi inahdus kuuluu ympäri taloa. Sinusta ei tuntunut hyvältä, että pihat ja käytävät olivat täynnä intialaisia miehiä. Olit kyllästynyt retkeilemään ja halusit välillä jotain kaunista ympärillesi.

– Ai niin joo.

Asun nyt kauniin kerrostalon ylimmässä, seitsemännessä kerroksessa. Asunto on puhdas, kaunis, avara ja valoisa. On oma keittiö, parvekkeella kukkia. Olohuoneessa on sohvaryhmä ja ruokailuryhmä. Yhdessä huoneessa asuu saksalainen mies, Oshon kaapujengiä myös.

Portilla päivystää vartija. Huoneen vuokraan kuuluu ayahin, siivoojan palvelut. Ayah petaa sängyn, siivoaa huoneen, pesee pyykit ja tiskaa tiskit.

Huoneessani on kermanvärinen kaakelilattia ja leveä sänky, jossa on puhtaat lakanat. Isoista ikkunoista avautuu kaunis näköala joelle. Minulla on oma, tilava kylpyhuone, jonka seinät ja lattiat ovat vihreää marmoria. Valtava peili. Kuumaa vettä 24 tuntia vuorokaudessa!

Kaikki purkit ja purnukat ovat käden ulottuvilla. Nyt vasta tajuan, kuinka stressaavaa on ollut kuljettaa sampoita ja suihkugeelejä koko ajan mukanaan. Vasta suihkun alla, sampoovaahto päässä tajuaa, että ei helvetti, hoitoaine jäi taas huoneeseen. Hammasharja unohtui joka kerta. Iltatoimet olivat yhtä ramppaamista likaisen huoneen ja ällöttävän kylppärin väliä. Minä rakastan hampaiden pesemistä hyväntuoksuisessa kylppärissä puhtaan lavuaarin äärellä! Rakastan sitä, ettei minun tarvitse kerätä helmoja vyötärölle joka kerta kun astun vessaan!

Minulla on kaksi isoa vaatekaappia, joissa on kymmeniä hengareita. Toisessa kaapissa on maroon robes, toisessa street clothes. Kaikki vaatteeni on pesty oikealla pesukoneella ja ayah on silittänyt ne.

Minulla on jääkaapissa ihan omia hedelmiä, leipää, voita ja jogurttia! On lautasia, kulhoja ja kuorimaveitsi!

Ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen valkoinen mäkkini nököttää söpösti kirjoituspöydällä ja pystyn käyttämään myös hiirtä. Minun ei tarvitse piilottaa läppäriä ja muita arvotavaroita joka kerta lähtiessäni huoneesta ja miettiä, ovatko ne palatessani vielä tallessa.

Ai niin, huoneessani on ilmastointi. Tajusivatko kaikki varmasti: ilmastointi! Joka toimii kauko-ohjaimen avulla! Pune käy päivä päivältä kuumemmaksi ja myös yöt alkavat olla ahdistavan hikisiä. Huoneeni on vilvoittava keidas.

Nytkin istun kirjoituspöydän ääressä, mangojäätelökulho vieressäni. En halua huoneesta liian kylmää, ettei lämpötilaero ulkoilman kanssa olisi liian suuri. Huoneessani on rapsakan viileät 27 astetta. Kuinkahan kuuma tuolla ulkona oikein on?

Avoimin kortein

Dear Adim,

Hope all is well with you. I’m writing to you because there’s something I need to communicate to you. It is a bit awkward to send an e-mail instead of talking to you face-to-face but what to do – I was too spaced out after the Satori and had to let things settle before making any decisions or taking action. Now you’ve left the Resort and I just can’t sit on this thing any longer. A Satori girl must communicate, there’s no other option left any more. What a long introduction… trying to avoid the inevitable but here we go.

You really got me. I don’t know what happended during the bodywork session after my first Satori, but something. During the session I was somewhere very deep and hardly aware of what was happening or who was giving the session, but afterwards I was thinking about you a lot. As if your energy had reached new places in me and stayed there haunting. Then again, you are a very intense person and I’m sure many people feel a bit shaken after having been in your presence.

When you joined the second Satori group your energy hit me with full force again. I was very present and focused and had some beautiful and stunning experiences with my koans, but at the same time I was very much aware of you. I felt your energy and even if it made me self-conscious at times, it mostly supported me in my inner work. Needless to say that the energy was highly charged sexually.

On the last day of Satori when we exchanged that hug I was really blown away. Let me tell you without going into too much detail that it was the deepest sexual experience I’ve ever had in my life. Me being in that open space where I was after Satori and feeling someone as present and charged as you filling that space was simply beautiful. It also gave me the confidence that yes, I’ve chosen the right path, this is what I want. I decided some time ago that conventional sex is not for me any more. I want to make love with awareness and this is something I won’t compromise.

I have been opening up very quickly and all this energy stuff is so new to me that it leaves me a bit confused. What I don’t know is why it’s you who affects me this strong. Is it my mind or is there something real there? Are these one-way things or is a mutual connection required? Or maybe it is you who should be more aware of your energy and careful with it, not messing with poor beginners’ energy fields. Well, what do I know. With time I’m sure I will learn.

I have a bit of a history with getting attracted to someone but instead of communicating it I run away and start a relationship in my head. Usually I pick someone who I feel is out of my league, in one way or another, which gives me a good excuse to pull back. After I’ve been daydreaming long enough it becomes virtually impossible to approach that person in real life. Often it takes months before I’m able to let go of the man.

Also, when I participate in groups or sit 10-day Vipassana retreats, for example, I tend to pick someone and start daydreaming. At the end of the retreat when I have finally the chance to change a couple of words with the man, the attraction and pressing need to be with him vanishes into thin air.

I see a very destructive pattern here. This has happened to me over and over again and it will continue unless I do something about it. I need to break free. As far as I can see the only way is to take action and start communicating.

There is nothing special or dramatic in what I’ve written to you. A girl likes a boy, happens all the time everywhere. Sometimes one thing leads to another, sometimes it doesn’t. No big deal. But this is revolutionary for me, because by writing to you and communicating openly I am breaking a habit of repression that doesn’t do good to me. I’m sick and tired of repressing my beautiful sexuality and dwelling in fantasies instead of living them. Thank God I can’t compromise my love any more.

What a relief to see that my love and hunger for truth is greater than my fear of being ridiculed or rejected. Just watching these words and sentences appearing on the screen makes me feel very strong and peaceful. Grounded. I’m doing the right thing, without compromising, and it feels sooooo good!

I’m sure you are able to see that I have no expectations. I’m not asking or needing anything from you, only that you are present enough to receive my communication and I know that you are. And I hope that you can appreciate my honesty.

All there is left to say is thanks. Thank you Adim for being the angel who made me experience what I did and become aware of these harmful conditionings and offering me a chance to communicate it. Thank you.

So that’s it then :-) See you if and when I see you.

Take care,

Love
Virpi

Peilin edessä

Ihmeellinen päivä. Puolalainen Lena vain nauroi minut nähdessään, kosketteli kasvojani, halasi, ja sanoi että minä olen kaunis.

Mystic Rosessa tuntui, että kolme miestä tuijotti minua ja hakeutui lähelleni. Katsoessani itseäni salin peiliseinistä en voinut kuin todeta, että kyllä, minä todellakin olen kaunis. Vaaleuteni on silmiinpistävää, ihoni suorastaan hehkuu valoa, aivan kuin olisin enkeli.

Totesin myös, että kun nauran aidosti ja rennosti, silmäni tuikkivat ja kasvoni hehkuvat. Se on ainoa asia, johon huomio kiinnittyy. Ei hassusti vääntyneeseen naamaan, ei kasvojen punoitukseen tai hieman vinoihin hampaisiin, kuten olen aina ennen kuvitellut.

Minua on aina hävettänyt nauraa ääneen. Olen lopettanut nopeasti ja siirtynyt vienoon hymyyn, tai jos en ole pystynyt lopettamaan naurua, olen vähintäänkin peittänyt kasvoni käsilläni. Tänään näin noin 20 peilistä, että naurava Virpi on ihana.

Illalla ryhmän vanhempi intialaisherra istui pääportilla ja jäimme hetkeksi juttelemaan. Hän sanoi muun muassa, että minulla on “very strong, wonderful energy”. Hänen sanoistaan muistui mieleen joogakurssin englantilaismies, joka oli kuvaillut energiaani samoin sanoin. Ei suoraan minulle, mutta eräälle tutulle naiselle.

Nolostun kuullessani kaikki ne ihanat asiat, jotka Tara sanoo minulle. Mutta samalla kun kuulen ne, tiedän niiden olevan totta. Jokin osa minusta tietää, mutta se osa on ollut tähän asti piilossa. Tara kertoi muun muassa Satori-kurssin aikana saamastaan “visiosta”, että minulle sopisi Sannyas-nimeksi Vimala Sundari, pure beauty. Siis joku todellakin näkee minut näin.

Muistan hämmennykseni Satorin jälkeen, kun muut ryhmäläiset kiittivät vuolain sanankääntein: “Puhut suoraan sydämestäsi, mikä on todella harvinaista.” “Sinulla on uskomattoman kaunis ääni, jokainen lause päättyy kauniin pyöreästi.” “Olet todella kaunis.”

Kurssin aikana välttelin yhtä partneria, joka tapasi hymyillä minulle istuessamme vastakkain. En pitänyt siitä, että hän nauroi minulle. Kurssin päätyttyä samainen mies kertoi, että häntä alkoi aina hymyilyttää tupsahtaessani hänen parikseen, koska hän nautti niin kovasti työskentelystä kanssani.

Kertoo aika karua kieltä siitä, miten näen itseni. Miten kova ja armoton olen. Miten paljon hyvää ja kaunista onkin mennyt ohitseni, kun sisäinen tuomarini on tehnyt pisteliään ja rakkaudettoman arvionsa tapaamistani ihmisistä ja eteeni tulevista tilanteista. Huh huh.

Mutta nytpä tuomari on lomautettu ja voipi olla, että panen sen kokonaan varhaiseläkkeelle. Huudelkoon sieltä jostain kaukaa, kirjoittakoon tulikivenkatkuisia tuomioitaan vaikka johonkin huonosti toimitettuun kaupunkilehteen. Heitän ne suoraan paperinkeräykseen.

Heh, minähän uhkasin, etten kirjoittaisi Mystic Rosen aikana. Tässä se taas nähtiin: päästin irti odotuksista ja kirjoituspaineista. Kerroin suoraan, että odotukset ahdistavat ja pelkään menettäneeni kirjoituskyvyn ja -halun kokonaan. Kun löin pelon ja ahdistuksen tiskiin, toin ne julki, ne hälvenivät. Tilalle virtasi uutta luovaa energiaa, joka sai tällä kertaa tällaisen muodon.

Kiitos, elämä, tästäkin ihanasta kauniista päivästä. Avaudun päivä päivältä enemmän, näen sen jopa itse. Mutta kiitos myös siitä, että olet tuonut elämääni näitä ihmisiä, peilejä, jotka muistuttavat minua kauneudestani ja rakkaudestani. Itse en ehkä jaksaisi uskoa.

Saitko?

Kävin tänään Taran kanssa lounaalla Raga’sissa (herkullinen thali 50 rupiaa, alle euron) ja sitten German Bakeryssä suklaakakulla. Nautin siitä, miten Taran kanssa menemme aina suoraan asiaan. Ei mitään kaunisteluja tai alustuksia. Esimerkiksi illallispöydässä saatan aloittaa keskustelun näin:

– Vietin iltapäivän lukien Tantra-kirjaa ja masturboiden.

– No hyvä. Vai onko?

– No ei, koska tulen vaan entistä ahdistuneemmaksi, kireämmäksi ja turhautuneemmaksi.

– Ai jaa, miksi?

– Koska en tule. En saa orgasmia kun masturboin.

– Saatko miehen kanssa?

– En saa.

– No meidän pitää sitten tehdä asialle jotain.

Tämä keskustelu käytiin kepeään sävyyn, minun rouskutellessani öljyssä rapeaksi paistettuja chapateja ja Taran kauhoessa lusikalla vesimelonia suuhunsa.

Tällaista se on Taran kanssa. Ihan kuin Satori jatkuisi. Istun kumppania vastapäätä, katson häntä silmiin, minä puhun, hän kuuntelee. Olemme täysin läsnä. Ei minkäänlaista sensuuria, editointia tai filtteröintiä. Kommunikoin sen, mikä on tällä hetkellä totta. Jos jokin päivällä tapahtunut painaa mieltä nyt, sanon sen ääneen. Katson täältä syvältä, en anna kommunikaation pysähtyä tai jämähtää pelkoon tai häpeään, vaan annan sen soljua suoraan ulos.

Siinä se oli, minun suuri salaisuuteni, häpeän ja ahdistuksen aiheeni. Plop, se putkahti kevyesti ulos. Koska siinä ei ole mitään hävettävää. Se on vain asia, fakta, joka on tällä hetkellä tällä tavalla.

Juuri näin Satori toimii. Satori opettaa, kuinka ollaan arvostelun ja tuomion tällä puolen. Ei ole olemassa hyvää tai huonoa, oikeaa tai väärää, on vain asioita ja ajatuksia, jotka nousevat, kestävät aikansa ja päättyvät. On vain neutraali witness, sivustaseuraaja, joka katsoo kehossa ja mielessä tapahtuvia liikahduksia ja raportoi niistä yhtä neutraalisti. Kun katson itseäni tällä neutraalilla katseella, psyyken poimuista pullahtelee esiin vaikka minkälaisia traumoja, häpeää ja salaisuuksia. Sitten löyn ne tiskiin, kommunikoin niistä suoraan ja avoimesti ja puff – häpeä katoaa. Kuten kirjoitin joskus aiemminkin: häpeä elää ainoastaan pimeässä, piilossa. Kun sen tuo valoon, se yksinkertaisesti lakkaa olemasta.

Luulisi, että elämäni suurimman ja kipeimmän salaisuuden paljastaminen olisi herkkä hetki, jolloin tuntisin itseni haavoittuvaksi. Ehkä se tuntuukin siltä sekunnin ajan kun pusken pelkokerroksen läpi ja avaan suuni. Mutta kun salaisuus on ihmisten ilmoilla, kasvan suureksi ja vahvaksi. Olen täynnä voimaa ja energiaa. Siis todellakin: mikä ei tapa, vahvistaa, kirjaimellisesti. Ajatella, että olen kuvitellut jo pari vuosikymmentä, että jos joku saa tietää, kuolen. Aaah, on niin puhdas ja kevyt olo!

Tällainen suora ja rehellinen kommunikointi, jota harrastin Satorin aikana ja nyt Taran kanssa, muuttaa elämäni täysin. On jo muuttanut. Tämä on ainoa keino (ainakin minulle, ainakin tällä hetkellä) puhdistua, kirkastua ja selkeytyä. Mennä eteenpäin. Haluan olla suora ja peloton. Vain silloin energia virtaa vapaasti, tukokset liukenevat ja pystyn nauttimaan elämästäni täysillä, ilman pelon ja häpeän tuomaa painolastia. Tällaiset vaietut salaisuudet kummittelevat aina taustalla, vaikkei niistä olisikaan joka hetki tietoinen. Alitajuinen paljastumisen pelko tuo myös elämän hyviin asioihin väljähtyneen sivumaun.

Seuraavan kerran kun tapaan miehen, jonka kanssa aion rakastella, en voi kuin sanoa suoraan: “Minua pelottaa hirveästi, sillä en ole ollut 2,5 vuoteen sängyssä miehen kanssa. Minulla on tosi epävarma olo, aivan kuin olisin teini-ikäinen neitsyt. Pelkään, etten enää osaa, en enää tiedä mitä minun pitää tehdä.”

Tai sanon juuri sen, mikä silloin nousee, mutta veikkaan, että se voisi olla jotain tämän kaltaista. No hui, olipa kamala paljastus.

Hmm. Pitääkö näitä intiimejä juttuja latoa tänne, kaiken kansan nähtäville? Eivätkö nämä seksijutut ole ihan jokaisen ihmisen henkilökohtaisia asioita? Pitäisit kuule ihan omana tietonasi!

Hahaa! Nämä ovat minun henkilökohtaisia asioitani, ja juuri siksi vain minulla on sananvaltaa siihen, missä niitä levitellään. Minä en ole kiinnostunut kenenkään muun seksijutuista, ainoastaan omistani, ja otan niistä täten täyden vastuun. Otan vastuun, eli en enää suostu häpeämään tai pelkäämään paljastumista tai arvostelua. Kommunikoimalla suoraan, avoimesti ja rehellisesti luon mahdollisuuden jollekin uudelle tulla. Kun nämä eltaantuneet pelko- ja häpeämöykyt katoavat, sisälläni on yhtäkkiä valtavasti tilaa. Uusi energia virtaa ja vie minua kohti sellaista puhdasta seksuaalisuutta, jollaisesta en ole uskaltanut haaveillakaan.

Naurua 5

Helpoin naurupäivä tähän mennessä. Perusnauru ja -hytkyminen pysyvät yllä lähes koko kolme tuntia, ja sen päälle on helppo rakentaa isompaa naurua. Välillä vähän teeskennellen, mutta pääsääntöisesti ihan luontevasti.

Pystyn aika hyvin nauramaan pelottavien tai negatiivisten asioiden ja energioiden läpi. Tai oikeastaan nauran ajatuksilleni. Yritän oikein miettiä, mikä olisi kauheinta maailmassa, tai mitä pelkään eniten. Kun saan ajatuksen mieleeni, nauran nauran nauran sen läpi.

Ehkä en harrasta enää koskaan elämässäni seksiä. Hah hah hah hah haa! Minua pelottaa ihan hirveästi ajatus intiimiydestä, ajatus siitä, että harrastaisin lähiaikoina seksiä jonkun miehen kanssa. Hah hah hah hah haa! Tässä minä nyt makaan näiden miesten välissä ja kaipaan heidän kosketustaan, hah hah hah hah haa! Kierrän Jivanin kaukaa, hah hah hah hah haa. (En tainnut kertoakaan, että Jivan on mukana Mystic Rose -kurssilla) Makaan jonkun miehen vieressä ja tunnen hänen selkänsä takapuoltani vasten, ja tämä kaikki on niin piiloeroottista, hui olen vähän vaivautunut, hah hah hah hah haa! Olen niin kateellinen kuvankauniille Charlotalle, varsinkin kun ohjaaja oikein hehkutti aamulla Charlotan kauneutta, kateus kaihertaa minua, heh heh heh heh heee! Olen todella epävarma ja pelokas nainen, heh heh heh heh heee! Olen aika rumakin kun nauran, kun naamani vääntyy rumasti, heh heh heh heh heee! Ja niin edelleen, heh heh heee!

Tänään ei voi olla huomaamatta, että ilmassa on todella paljon seksuaalienergiaa. Varsinkin muutamat miehet ovat tosi horny. Skottimies änkeää vähän väliä kiehnäämään ja näyttää hilpeästi elekielellä, että I want to put my willie inside you. Halaan vanhempaa espanjalaismiestä, ja pääsen myös Jivanin kanssa kosketusetäisyydelle yhden Star-kuvion aikana. Tuntuu hyvältä, vaikkakin syntiseltä, sillä samaan aikaan skottimies puree minua käsivarresta.

Läheisyyden kaipuu tuntuu pakottavalta. Haluaisin jäädä makaamaan jonkun miehen lähelle ja nauttia hänen lämmöstään ja läsnäolostaan ja mieheydestään ja seksuaalisuudestaan. Oh my God, haluan niin kipeästi!

Ei tule yhtään jähmettynyttä I’m stoned -vaihetta, tai edes sellaista, että nauru kuolisi kokonaan. Hiljaisena hetkenä alan jokeltaa tai puhua siansaksaa, tai lähden liikkeelle.

Ohjaaja painottaa session lopuksi, että nauruviikon aikana ei saa missään tapauksessa itkeä, vaikka kuinka itkettäisi. Pitää skarpata. Olen kyynelehtinyt jo kahtena päivän Kundalini-meditaatiossa.

Syön kuin hevonen, varsinkin kaikkea makeaa ja rasvaista. Vehnää ja sokeria kaksin käsin. Vedän kaksi palaa suklaakakkua German Bakeryssä, ja minulla on tosi paha olo koko illan.