Säpäleitä

Iltayhdeksän, hengailen darshan-hallissa ja odottelen, milloin Amma antaa käskyn ottaa myös länsimaalaisia jonoon. Tänään intialaiset ovat olleet etusijalla, ja hyvä niin. Länsimaalaiset vieraat yleensä yöpyvät ashramissa, kun taas monilla intialaisilla on vielä kotimatka edessään. Näen, että “kansainvälisten numeroiden” seinälle ilmestyy sana ALL ja kipitän jonoon.

On aika hauras olo. Unohdun tuijottelemaan ja huokailemaan. Katson kynän kärkeä paperilla, enkä jaksa suunnitella lauseita. Tällä kertaa käteni on nopeampi kuin ajatukseni, ja seuraan vain tylsänä, kun kynän kärki piirtää paperille koukeroita. Ai tuommoisia kirjaimia, tuollaisia sanoja.

Olen kirjoittanut viime päivinä paljon. Ensin laveasti päiväkirjaan, sitten saman editoituna blogiin. On tuntunut hyvältä kirjoittaa, mutta blogin päivittämisessä on ollut vähän tehtailun makua. Teennäinen sivumaku tulee viiveestä. Tätä blogia oli tarkoitus kirjoittaa täältä, mahdollisimman läsnäolevasta tilasta käsin. Teenkin niin kirjoittaessani päiväkirjaa, mutta kun kirjoitan merkintää puhtaaksi blogiin, olen kärsimätön. Tuntuu tyhmältä ja turhalta pyöritellä samoja asioita uudestaan.

Tämä on ollut herkkä päivä, koska olen surullinen ja pettynyt. Olen vain ollut ja katsonut tänne sisälle. Seurannut tunteiden aaltoilua ja odottanut. Nyt vasta alan nähdä, mistä melankolia johtuu.

Kävin aamulla astrologilla. Hän sanoi muun muassa, että nyt on oikea hetki aloittaa kirjoittaminen, sillä julkaisen kirjan vuonna 2011. Session päätteeksi kysyin puoliksi leikilläni, mutta vain puoliksi: Mitenkäs nämä finanssiasiat? Jos minusta kerran tulee kirjailija, elän myyntituloilla varmasti aika leveästi?

Astrologi vastasi, että minulla on hyvä ja tasapainoinen elämä. Välillä on pieniä myötä- ja vastoinkäymisiä, mutta ei mitään radikaalia kumpaankaan suuntaan. Sama juttu raha-asioissa: en tule rikastumaan, mutten myöskään elämään köyhyydessä. Minulla ei tule olemaan paljon, mutta tarpeeksi.

Juu juu, enhän minä enempää pyytäisikään. Kunhan on tarpeeksi. Tietysti. Valehtelija!

Astrologin puhuessa kuulen, kuinka unelmani murskautuu säpäleiksi. Minustahan piti tulla kansainvälinen bestseller-kirjailija. Minun piti uudistaa koko henkisen kirjallisuuden genre rohkealla ja maanläheisellä tyylilläni. Tekstejäni piti kääntää kymmenille kielille, ja minun piti tavoittaa aivan uusia lukijaryhmiä. Sellaisia, joilla on tähän asti ollut suuria ennakkoluuloja kaikkea “henkistä” kohtaan. Ja kansainväliset bestseller-kirjailijat ovat miljonäärejä.

En minä siitä rahasta niinkään välitä. Mutta se fakta, ettei minusta tule koskaan varakasta naista, tarkoittaa samalla myös sitä, ettei minusta tule koskaan kansainvälistä bestseller-kirjailijaa. Ja se sattuu. Olen haaveillut lapsesta asti, että minusta tulisi kuuluisa kirjailija. Tämä on ensimmäinen kerta kun sanon sen ääneen. Olen haaveillut salaa, aina silloin kuin olen uskaltanut päästää moisen naurettavan ajatuksen mieleeni. Koska samalla olen tiennyt, ettei minun kaltaiseni mitättömyys voi koskaan saavuttaa mitään suurta. Viime vuosina, kun olen löytänyt uuden tavan katsoa itseäni ja maailmaa, olen alkanut ajatella, että miksi ei? Kuka sitten, ellen minä?

Nyt ei ole kyse siitä, uskonko minä astrologia vai en. Kyse on siitä, että hän aktivoi minussa jotain, jonka tiedän olevan totta. Olen tieni valinnut, ja se tie johtaa yhä syvemmälle tänne sisälle. Täällä elän hyvää, kohtuullista, ulkoisesti jopa vaatimatonta elämää. Syvemmälle laskeutumisen prosessiin kuuluu, että minun täytyy “kill my darlings”, tappaa rakkaita unelmia ja ajatuksia. Ne ovat niin rakkaita, että sydämeni särkyy.

Astrologin mukaan kirjoitan siis kirjan, ja se julkaistaan vuonna 2011. Don’t worry, it will be very easy for you. Miksei tällainen mahtava ennustus riitä minulle? Siksi, että tiesin sen jo. Julkaisen tai en, tuolloin tai jonain muuna ajankohtana, yksi ja sama, mutta minä nyt vain satun tietämään, että niin tulee käymään. Eli tuleva kustannussopimus kirjasta, jonka kirjoittamista en ole vielä aloittanut ja jonka sisällöstä minulla ei ole vielä hajuakaan, on minulle saavutettu etu, josta en osaa edes iloita.

Miksei minulle riitä, että kirjoitan kirjan ja saan sen jopa julkaistua? Miksi minulle kelpaa vain kansainvälinen bestseller-kirjailijuus? Siksi, että haluan sen mukanaan tuoman statuksen ja arvostuksen. Haluan, että minut tunnistetaan kadulla, että ihmiset alkavat hymyillä kohdatessaan minut, että heidän silmistään loistaa ihailu ja arvostus. Ja minä ottaisin sen kaiken vastaan tyynesti ja arvokkaasti, kuin olisin syntynyt julkisuuden valokeilaan.

Mikä ei tietysti voisi olla kauempana totuudesta. Oikeassa elämässä en kestä huomion kohteena olemista ollenkaan. Jopa kaveriporukassa tai sukulaisten kesken vaivaannun, jännitän ja ahdistun, jos kaikki katsovat tai kuuntelevat minua. Päiväunelmissani voin olla mitä vain: kaunis, lahjakas, kuuluisa ja menestynyt.

Enkö siis usko, että minulla voisi olla kirjoittajana mitään annettavaa, ennen kuin saan todistukseksi miljoonien ihmisten ostopäätöksen? Silloinko vasta uskon, että minulla on jotain arvoa? Tosiasiat tiskiin: jos minulle annettaisiin moinen menestys, olisin ehkä päällisin puolin tyyni ja arvokas, mutta sisälläni uikuttaisi se pelokas ja epävarma pikkutyttö, joka vieläkin pitäisi itseään mitättömänä. En voisi kuin ihmetellä, miten olen onnistunut sumuttamaan kaikkia. Ja pelkäisin koko ajan kuollakseni paljastuvani.

Ajatus blogistakin alkoi tympiä, kun tajusin, että maailmanvalloitukseni ei ehkä alakaan ensi viikolla tai ensi kuussa. Jonkin suuren suomalaisen kustantajan edustaja ei eksykään blogiini, liikutu kyyneliin ja tarjoa rahakasta kustannussopimusta, jonka turvin voisin heti muuttaa vähän parempitasoiseen hotelliin. Päiväuneeni tietysti kuuluu kustannustoimittajan suitsutus, että blogitekstini ovat niin täydellisiä, ettei niitä tarvitse editoida ollenkaan. Kiitos, kumarrus ja rahat tilille, thank-you-very-much.

Tätä olen itkenyt ja surrut tänään.