Naurua 4

TORTURE! Kidutusta! Olen heti aamusta ärtyneellä ja piikikkäällä tuulella. Muun muassa siksi, että tilitin illalla Taralle, etten luota kurssin ohjaajaan. Mielipaha ja ärtymys elää minussa vielä aamulla. Herään ajoissa, viideltä, dynaamiseen meditaatioon, mutta jalkoja särkee niin paljon, etten lähdekään. Kroppa on ollut nämä neljä päivää kuin tiejyrän alle jäänyt. Väsynyt, uupunut, kipeä. Särkee ja kolottaa. Mutta it’s part of the process, kuten mantra täällä kuuluu.

Nauru on vaikeaa, vaikeaa. Usein jään vain tuijottamaan jonnekin kauas. Kasvoni ovat kuin halvaantuneet. Vatsani ei suostu kramppaamaan ja hytkymään ollenkaan. Ei niin kuin edellisinä päivinä, jolloin pystyin pitämään yllä pientä perusnaurua ja -hytkymistä siitä huolimatta, ettei ollut yhtään hauskaa. Suu pysyi pienessä hymyssä, silmissä oli pieni tuike. Nyt ei.

Mutta ei minussa ole syyllisyyttäkään. Se osa minusta on jotenkin väsynyt. En jaksa tuntea syyllisyyttä. Hyväksyn, että nyt on näin. Hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita, että jumiutuminen tuntuisi jotenkin hyvältä tai helpolta. Se on edelleen epämiellyttävää.

Kaikki tuntuvat olevan tänään samassa jamassa. Paljon hiljaisia, seisahtuneita hetkiä, tuijottelua silmät auki tai kiinni, suu auki tai kiinni. Hakkaan moneen kertaan tyynyä mattoon, välillä karjuen, välillä äänettömästi, ja se tuntuukin pistävän jotain liikkeelle. Mutta ei provosoi hervotonta naurua kuten eilen. Ryhmässä on myös amerikkalaistyttö, jolla on tänään “karjutaan ja hakataan tyynyä mattoon” -päivä. Tuntuu lohdulliselta. Usein Kathyn karjunta laukaisee minussakin halun karjua ja hakata.

Pitkiä piinallisia hetkiä, jolloin kasvoni jähmettyvät “en koskaan ikinä enää pysty nauramaan” -kiveksi. Nousen ylös ja kävelen ympyrää huoneessa. Aluksi tuntuu, että uupunut keho ei pysty ottamaan yhtään askelta, mutta pikku hiljaa kävely muuttuu juoksuksi, ja kohta ravaan niin lujaa kuin pääsen. Pölpötän siansaksaa tai jokellan vauvakieltä, laulan. Tai karjun. Mutta nauru ei tule.

Feikkinaurua on monenlaista. En enää edes häpeä sitä, sillä se kuuluu kuvioon. Voi tuottaa feikkinaurua ja siansaksaa sekaisin. Välillä voi hihittää korkealta, hersyvästi ja suloisesti. Tai sitten voi laskeutua alemmas ja tuottaa muutaman vatsanpohjasta kumpuavan hörähdyksen. Tai jos ei jaksa nauraa, voi vain tuottaa jotain ääntä, kuteen aaaa tai eeee, ja yrittää saada siihen jonkinlaisen naurun poljennon heittämällä h:ta väliin: ahahaha, ehehehehe.

Lounaalla valitan Taralle, että en ole koskaan osannut teeskennellä naurua. Hän siihen, että nythän sinä olet oppinut uuden taidon. Ja se on totta! Voin pistää cv:hen, että pystyn teeskentelemään naurua kolme tuntia putkeen. Kuinka moni oikeasti osaa?

Kundalini ja Evening Meeting tuntuvat hyvältä. Oshon sanat uppoavat niin syvälle, että tekee melkein kipeää. Olen vahvasti kehossani, seksuaalienergia jyllää täydellä teholla, vaikkei minulla olekaan niin hirveän paljon pakonomaisia ajatuksia seksistä. Tosin niitäkin riittää, luoja varjelkoon.