Kiitti Pave

Elämän nälkä
hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä
minut pystyyn tempaisee
elämän nälkä
istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä
mua eteenpäin rohkaisee
(Pave Maijanen: Elämän nälkä, 1987)

Tämä biisi soi koko aamun päässäni, vaikken ole koskaan ollut Pave-fani. Lyriikka on aika kömpelöä, mutta biisissä on ihan sairaan hieno kertsi! Viiden kasin verran kauneutta.

Löysin biisin YouTubesta ja se soi parhaillaan. Ihmettelen, miksi juuri tämä kappale tupsahti tietoisuuteeni ja miksi se resonoi minussa niin voimakkaasti. Huomaan, että kertosäe on se kohta biisiä, jossa suljen silmät, nojaudun taakse, hengitän syvään sisään ja hitaasti ulos.

Haa, sama efekti kuin joskus joogaharjoituksessa! Nautin suunnattomasti hetkistä, jolloin hengitys on rauhoittunut niin hitaaksi, että tauot sisään- ja uloshengityksen välissä venyvät monen sekunnin mittaisiksi. Rakastan varsinkin taukoa uloshengityksen jälkeen. Niiden muutaman sekunnin aikana tunnen uppoavani todella syvälle. Siellä syvällä on suloista ja sykkivää, ja tunnen, kuinka todellisuus ympärilläni alkaa välkkyä ja väreillä. Vajoan hetkeksi sellaiseen ulottuvuuteen, jota ei näe silmillä eikä ymmärrä järjellä. Juuri kun olen sulamaisillani, yhtymäisilläni siihen, sisäänhengitys alkaa ja taianomainen hetki on ohi.   

Tämän biisin kertosäe on kuin 40 tahdin pituinen uloshengitys. 

Kiitti Pave!