Toki lukija ymmärsi, että juttu oli tehty kieli poskessa, sillä eihän mitään jumalaa ole edes olemassa, mutta hitsi kun noi uskonnolliset pyhät pitää Nytissäkin jotenkin noteerata. Minun huomioni kiinnitti jutun läpi paistanut asenne, jota tekijät eivät ehkä itse tiedostaneet. Jutussa oli taustaoletuksena, että 2000 vuotta sitten eläneet ihmiset olivat tietämättömiä, suvaitsemattomia ja niin yksinkertaisia, etteivät tunnistaisi jumalan poikaa vaikka sellainen asuisi naapurissa. Mutta modernin tiedonvälityksen aikaan tällainen ihmiskunnan historiaa mullistava uutinen leviäisi kulovalkean tavoin ja päätyisi jopa pienen pohjoisen maan iltapäivälehtien lööppeihin.
Minua nauratti jo silloin tekijöiden usko nykyihmisen ylivertaiseen älykkyyteen ja huomiokykyyn. Siitä huolimatta, että nykyihmiset ovat tietämättömiä, suvaitsemattomia ja niin yksinkertaisia, etteivät he tunnistaisi valaistunutta ihmistä, vaikka sellainen istuisi heidän päälleen. Toki muutama vuosi sitten nähtiin sellainen ihme, että Äiti Amma pääsi lööppeihin, mutta sekin tapahtui missin siivellä. Saatiin naureskella ministeri Saarelalle.
Maailmassa on ollut pilvin pimein valaistuneita mestareita. Kaikilla on ollut omat seuraajansa, mutta suuret massat, tiedotusvälineet ja kirkko eivät ole heitä noteeranneet. Pitäisi olla todisteita. Näytä itsesi, jumala, kyllä minä sitten uskon. Tee temppu, tee ihme, heitä voltti, kyllä minä sitten armollisesti tunnustan sinut.
Minä en ymmärrä, miksi jumalalle olisi jotenkin tärkeää, että häneen uskotaan. Eikö se olisi vähän pikkumaista? Tai ehkä jumala on horoskooppimerkiltään leijona. Hänen on pakko päästä parrasvaloihin ja hän loukkaantuu verisesti aina kun häntä mitätöidään. Nytkin se murjottaa jossain taivasten valtakunnan perimmäisessä kolkassa, kun ihmiset eivät ymmärrä. Tosi huonona päivänä hän lähettää kiukuissaan muutaman tsunamin ja finanssikriisin maan päälle.
Raamatussa sanotaan, että jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Metsään meni. Kyllä se taitaa olla niin, että ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti