Hopi hopi

Olen tänään saanut katsoa kiirettä. Ei ole varsinaisesti tapahtunut mitään, mutta kiire syntyykin minun sisälläni. Totesin, että Kiire = Epätietoisuus. Kun ei tiedä, tulee levottomaksi ja kiireiseksi. Totesin myös, että Kiire = Odotukset. Sitä, että asettaa itselleen odotuksia ja toiveita, joita ei sitten pysty täyttämään. Kiire syntyy ajatuksesta, että nyt pitäisi olla jossain muualla tekemässä jotain muuta. Eli summa summarum: Kiire = Ajatus. Kiirettä ei ole olemassa muualla kuin mielessä, ajatuksissa.

Kello soi 5.45. Olin laskenut illalla, että se olisi täydellinen aika nousta. Aamulla väsytti, joten laskin pikaisesti uudestaan: jos nousen klo 6.15, ehdin silti aloittamaan joogaharjoitukseni klo 6.30 ja ehdin sujuvasti sevaan (pakolliseen vapaaehtoistyöhön) puoli yhdeksäksi.

Juoksin portaat temppelin katolle ja levitin mattoni klo 6.45. Hitto soikoon, olen myöhässä. Nyt tulee kiire. Harjoitusta pitää leikata jostain, mutta mistä?

Tein eilen elämäni ensimmäisen (kokonaisen) omatoimisen joogaharjoituksen. Kiitos jooga-ashramissa viettämäni kuukauden, klassinen sivanandaharjoitus tuli selkärangasta. Vilkuilin välillä kännykän kelloa, jotta oppisin arvioimaan ajan kulkua ja taimaamaan harjoituksen oikein.

Aloitin pranayaman eli hengitysharjoitukset kolmella kierroksella kabalabhatia. 40 pallean iskua on näköjään minulle sopiva määrä. Väliin hengityksen pidätykset, jotka asettuivat luontevasti 55, 65 ja 80 sekunnin mittaisiksi. Sitten kuusi kierrosta anuloma vilomaa: sisäänhengitys vasemman sieraimen kautta (4 laskua), hengityksen pidätys (16 laskua) ja uloshengitys oikean sieraimen kautta (8 laskua). Yllätyksekseni kierrosten laskeminen ei yhtään häiritse keskittymistä ja rentoutumista, päin vastoin se tuo harjoitukseen turvallisen ja jämäkän rakenteen. Laskin kierrokset yhtä vaivattomasti kuin uimahallissa käännökset altaan päädyissä. Ajattelin painokkaasti “yksi”, jatkoin harjoitusta keskittyneesti, ja osasin automaattisesti ajatella “kaksi” kun aloitin uuden kierroksen. Lopuksi välirentoutus savasanassa. Hengitysharjoitukset ovat näköjään näppärä 15 minuutin blokki.

Sitten kuusi kierrosta aurinkotervehdyksiä, välirentoutus, yhden ja kahden jalan nostot variaatioineen. Puoli tuntia.

Vihdoin asiaan eli asanoihin, jotka sivanandajoogassa alkavat shirsasanalla eli päälläseisonnalla. Viihdyin asanassa neljä minuuttia. Olin ajatellut omatoimisen joogaamisen olevan hankalaa, kun ei yhtään tiedä milloin on aika siirtyä seuraavaan asanaan, mutta eihän minun tarvitsekaan tietää. Kehoni tekee päätökset ihan itse. Tein pari testikellotusta ja totesin, että “helpoissa” asanoissa hengitän kuusi kertaa minuutissa. Kun olen supussa, esimerkiksi halasanassa eli aurassa, hengitän noin kymmenen kertaa minuutissa.

Tarkkailin valppaasti kehoani ja hengitystäni, mutta olin täydellisen keskittynyt ja läsnä. Asanoiden jälkeen vielä loppurentoutus ja -mantra. Koko harjoitus minuutilleen kaksi tuntia. Oli helppoa ja mukavaa. Ehkä minusta on sittenkin joogiksi!

Näin siis eilen. Nyt on nyt. Tänään on vain puolitoista tuntia aikaa, eli harjoitus on valmiiksi pilalla. En pysty rauhoittumaan hengitysharjoituksissa, koska suunnittelen, mistä tiristäisin puoli tuntia. Ja kun en pysty virittymään, asanatkin menevät ajatusten huiskiessa sinne tänne. Apua, olenko minä ollut tässä muutaman sekunnin vai jo pari minuuttia? Kuuntelen askelia portaissa: joko ohjattu “naisten jooga” alkaa? Ajetaanko minut pois vai menevätkö he verhon toiselle puolelle? Mitä jos nukahdan ja myöhästyn töistä?

Harjoituksen jälkeen ryntään puolijuoksua kanttiiniin. Astioiden kuivausta ja kuljetusta aamupalapöytään ja kahvilaan. Puoli kymmeneltä siirryn itse aamupalajonoon: puuro on juuri loppunut. Tietysti. Myöhästyin. Olisi pitänyt ennakoida paremmin, olla ripeämpi. Siirryn kahvilan puolelle ja tilaan kaksi juusto-tomaatti-paahtoleipää ja vedän jälkiruoaksi levyn sokerilla kovetettua pähkinäkarkkia. Tunnen syyllisyyttä jatkuvasta snäkkäilystä ja herkuttelusta. Eilenkin suklaakakkua ja suklaalevy. Blääh.

Kello on vasta 10 aamulla, mutta tuntuu kuin olisi rankka, kiireinen työpäivä takana. Raahustan kämpille kirjoittelemaan pakollisia meilejä, maksamaan kiireellisiä laskuja ja tarkistamaan netistä tärkeitä asioita. Miten sivujen latautumien voi kestää näin kauan? Minulla ei todellakaan ole nyt aikaa odottaa.

Käyn suihkussa, valelen ihottumat ayurvedisella öljyllä ja käyn maate odottamaan öljyn imeytymistä. Kuulokkeet korviin. Vietän nelisen tuntia torkkuen ja totuuden sanoja kuunnellen. Kun nousen, olo on hidas. Olen tietoinen hengityksestäni, joka on piiiiitkä ja rauhallinen. Huomioni palautuu aivan luonnollisesti yhä uudelleen kuuntelemaan hengitystä, tuntemaan rintakehän nousun ja laskun hengityksen tahdissa. Olen syvä ja täyteläinen olento.

Anteeksi vain tämä pitkä, polveileva ja pikkutarkka merkintä. Mutta kun minulla on aikaa jaaritella. Ei ole kiire yhtään mihinkään.