Koukussa

Mieleni on ihan tyhjä, minä olen tyhjä. Istun tässä sormet näppäimillä, silmät kiinni ja odotan. Ei ole mitään aihetta. Odotan. Mitä nousee? 

Odotan vieläkin. Siirrän sormet pois näppäimiltä. 

Tiedän miksen nyt kirjoita. Siksi, että minussa on häiriö. Emootio. Keskeneräinen, epäselvä asia. Mieleni haluaa palata siihen takaisin. Haluan ajatella sitä, kärvistellä, lyödä löylyä ajattelemlla "sit mä sanoisin näin ja se sanois näin ja sit ja noin ja ooh ja aattele ja vähänkö ja ei helvetti".

Palaan kehooni, aisteihini, päästän ajatuksista irti, rauhoitun. Hentoinen ajatus luikertelee takaisin, kerää vaivihkaa voimia ja kohta show pyörii mielessäni taas. Miljoonas tuotantokausi, niin tuttua mutta aah niin koukuttavaa.

Jos en ole läsnä, en voi kirjoittaa läsnäolevasta paikasta käsin. Aika loogista.

Hiljaa istuminen tuntuu kuitenkin hyvältä. Taidan seurata sitä kutsua. Ihanaa nähdä selvästi, mitä pitää tehdä.