Vuosista uusin

Iltasatsang ja aaton konsertti ovat juuri päättyneet. Silmäluomet lurpsahtelevat ja minulla on valtava halu seurata sisimpäni kutsua johonkin hiljaiseen ja yksinäiseen.

Jokin on selvästi toisin kuin jouluaattona. Näen ulkoisen paineen, käyttäytymiskaavan, jota kaikkien oletetaan noudattavan, mutta en näe minkäänlaista tarvetta taipua siihen.

Mitä rakkaus tekisi nyt? Rakkaus ei yrittäisi miellyttää, rakkaus ei tekisi mitään vain siksi, että niin on tehty aina ennenkin. Rakkaus uskaltaisi katsoa tilannetta suoraan, rehellisesti, arvottamatta ja arvostelematta. Rakkaus uskaltaisi sanoa ääneen, että minua ei kiinnosta raportoida kymmenen minuutin välein vitsikkäästi: “Vuoden viimeinen sähkökatko”, “Vuoden viimeinen hyttysenpurema”, “Vuoden viimeinen papaijamehu” ja niin edelleen. Minua rakkautta ei kiinnosta hypettää, rakentaa draaman kaarta, ladata jännitystä siihen yhteen hetkeen, jolloin yksi numero vaihtuu toiseksi numeroksi. Minä rakkaus olen ajaton, ajanlaskun ja rituaalien tällä puolen.

Minä, rakkauden palvelija, palvelen jumalaani olemalla parhaani mukaan läsnä, lipumalla ajatuksettomana elämän virrassa. Jos olen tässä samassa tyhjässä ja tyynessä paikassa kellon lyödessä kaksitoista, olen ottanut uuden vuoden vastaan parhaalla mahdollisella tavalla: rakkaudella, rakkaudessa.

Hyvällä tuurilla olen vuoden vaihtuessa unessa. Syvässä unessa kytkeydyn siihen elämän alkulähteeseen, jumalalliseen rauhan tilaan, johon kaikki ihmiset palaavat joka yö, aivan luonnollisesti. Kun juhlijat kiljuvat vuoden viimeisiä sekunteja ja ihailevat ilotulitusta, minä olen syvemmällä kuin ihmismieli voi koskaan ymmärtää. Olen valaistunut. Voiko kukaan väittää tosissaan, että on olemassa jokin parempi tapa juhlia?

Tämä on ollut hieno päivä. Lauloin ja rummutin aamusatsangissa sydämeni kyllyydestä. Sain Mumbain-lentoni hankalan nettivaraussotkun selvitettyä ashramissa vierailleen matkatoimistoyrittäjän avustuksella. Palvelumaksu huikeat 2,20 euroa. Aamujooga oli meditatiivinen ja energisoiva. Päivän toisella tunnilla olin niin lämmin ja rento, että kehoni teki omia oivalluksiaan. Kobrassa päästin jostain pienestä jännityksestä irti, antauduin, ja rintarankani taipui 30 senttiä ylemmäs. Päivällisen jälkeen istuin hetken Health Hutissa ihanan banaani-suklaapirtelön äärellä, suomalaistyttöjen kanssa rupatellen. Odotan jo innokkaasti huomisaamun satsangia, joogaa ja ayurvedista hierontaa.

Sammutan valot ja käyn hymy huulillani maate.