Tahtoo, haluaa

Hi Sweet!

Olen busy busy busy, tanssimme ja meditoimme aamuseitsemästä iltayhdeksään ja parin tunnin lounastaukokin vain humahtaa ohi. Olen pari päivää yrittänyt kirjoittaa kolumnia suomalaiseen lehteen, mutta työ etenee tahmeasti. Deadline oli kaksi päivää sitten. En yleensä missaa deadlinea tahallani, mutta nyt en jaksa edes kauheasti välittää. Kirjoitan lopulta jotain. Valitettavasti tämä tahmailu tarkoittaa, että vähäinen vapaa-aikani kuluu läppärin edessä istuen ja katsoen, kuinka kolumni ei vain synny. Syyllisyys kaihertaa, vaikka teeskentelenkin, etten muka välitä.

Jo viikko Gurdjieff Movements -kurssia takana. Olen aivan rakastunut näihin tansseihin. Ja olen rakastunut Adimiin. Korjaan: kehoni rakastaa hänen kehoaan. Kuulostaa liioittelulta, mutta siltä minusta tuntuu. Halasimme äsken ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hän lähti huoneestani Punessa kaksi viikkoa sitten. Ja wow… what can I say… meidän kehomme todella pitävät toisistaan… tai ainakin minun kehoni pitää hänestä. Minua pistelee ja tärisyttää edelleen, tunnen olevani päästä varpaisiin elossa.

Kehoni nauttii, mutta en pidä siitä, mitä mielessäni tapahtuu. Takertuvia ajatuksia, olen kiukkuinen ja turhautunut. Haluan enemmän niin kipeästi etten pysty nauttimaan tästä mikä on nyt. En pysy läsnä. Ja sitten iskee syyllisyys: miten voin heittää kauniin läsnäoloni mäkeen vain siksi, että voin taas unelmoida jostain kundista?

Tällaista tämä on ollut jo viikon. Olen koko ajan tietoinen Adimista. Välillä tanssien aikana tulee hetkiä, jolloin hiljenen niin täydellisesti, ettei edes hän pysty tunkeutumaan tyhjään tilaani, mutta suurimman osan aikaa olen tietoinen hänen hahmostaan, väreistään, energiastaan ja tuoksustaan. Jotenkin oudosti tuntuu siltä, ettei se ole pelkästään mieleni, joka seuraa häntä. Olen tietoinen hänestä, mutta samanaikaisesti erittäin läsnä hetkessä ja kehossani, present and centered. Aivan kuin hän olisi se stillpoint, jonka ympärille rentoudun ja hiljenen. Does this make any sense to you? Niin ja mehän olemme onnistuneet välttelemään toisiamme täydellisesti jo kokonaisen viikon ajan – sellainen ei onnistu, ellei ole joka hetki tietoinen toisesta :-)

Huokaus. Tällaisina takertuvina hetkinä tuntuu, etten tarvitsisi mitään muuta kuin kosketuksen tai hymyn tai mitä tahansa, joka vakuuttaisi minulle että kyllä, hänkin pitää minusta. Kun ajattelen, että ehkä hänellä ei ole minkäänlaisia tunteita minua kohtaan ja minä vain ruokin omaa pakkomiellettäni, tunnen itseni naiiviksi ja typeräksi ja masennun.

Miksi sallin tämän? Miksi mieleni pyörittelee näitä ajatuksia ja laittaa minut kärsimään?

Vaikka nämä tunteet olisivatkin molemminpuolisia, en usko, että hän tekee aloitetta. Ehkä naisilla on tapana heittäytyä hänen jalkoihinsa, joten hänen ei tarvitse vaivautua. Ai niin, en voi edes sortua epätoivoisiin tekoihin kuten raahata häntä huoneeseeni, sillä kuukautiset alkoivat eilen… 10 päivää etuajassa! Minulle ei koskaan käy näy, kiertoni on yleensä kellontarkasti 28 päivää.

Olen todella hämmentynyt ja turhautunut. Päivän Tarot-kortti: Fighting. Ei yllätä yhtään.

No niin, taas yksi lounastauko hassattu, täytyy juosta kattoterassille tanssimaan. Sorry tämä pitkä jorina ja pahoittelen, ettei minulla ole mitään uutta kerrottavaa… samat vanhat ajatukset, epävarmuudet ja pakkomielteet… Syvä huokaisu.

Love you Darling, kiitos että olet sinä ja kiitos että otat tämän kaiken vastaan niin kuin vain sinä osaat.

Hug and Kiss,

Premdipa