Uusi matka

Kahden viikon Gurdjieff Movements -intensiivin ensimmäinen päivä. Huh. Aikamoista vuoristorataa. Aamusessio on niin ihana, etten voi kuin nauraa ja nauttia. Sujahdan liikkeisiin kuin kala veteen, tuntuu niin herkältä ja hyvältä liikkua. Miten yksinkertaiset askeleet ja käsien liikkeet voivatkin olla niin kauniita ja tuottaa niin paljon iloa?

Iltapäivän sessio on myös herkkä ja tuntuu hyvältä kehossa, mutta toisella tavalla. Välillä tuntuu, että pakahdun. Pala nousee kurkkuun ja silmät sumenevat. Hidas Hallelujah-tanssi tekee minusta lopullisesti selvää. Kun jäämme session jälkeen joksikin aikaa vain istumaan hiljaa silmät kiinni ja käännän katseen sisään päin, tunnustelen kehoani sisältä päin ja vain katson tunteitani ja ajatuksiani, kyyneleet alkavat valua. Minua ei kiinnosta miksi, minä vain katson.

Jotain jossain on lähtenyt liikkeelle. Ja tämä on vasta ensimmäinen päivä.

Gurdjieff Movements vie minut mukavuusalueeni rajoille. Se ei ole koko ajan miellyttävää, mutta tällä hetkellä en haluaisi olla missään muualla kuin palelemassa neljän huovan alla Himalajan juurella. En voisi olla missään muualla. Koska täällä lymyilee myös se todellinen Virpi, todellinen Premdipa, ja me alamme tulla aika hyvin juttuun.