Uusia tuulia

Vapaapäivä. Istun pitkään laiskalla aamupalalla Adimin kanssa. Luulin, ettei meillä ole mitään yhteistä, mitään juteltavaa, mutta luulin näköjään väärin. Ehkä hän ei ole mikään säkenöivä keskustelija tai elämäni mies, mutta se on toisarvoista. Tuntuu hyvältä vain kellua hetkessä, liukua hetkestä toiseen, katsoa mitä hetkessä on ja vastata siihen. En arvioi ja reagoi, vaan vastaan. (Suomeksi tuo kuulostaa hämärältä, mutta tätä tarkoitan: responding instead of reacting.) Tänään on Adimin vuoro kommunikoida. Hän puhuu työstään, elämästään, perheestään ja unelmistaan.

Aamupalan jälkeen istun läppärin ääreen ja naputan kolumnin valmiiksi. Aihe ei liene yllätys: Osho Resort ja seksuaalisuus. Mistä muustakaan pystyisin tässä mielentilassa kirjoittamaan. Pesen pyykkiä, vedän parvekkeelle narun ja ripustan pyykin aurinkoon kuivamaan. Huh kun on lämmintä taas, ainakin 25 astetta, jos ei enemmän.

Iltapäivällä lähdemme porukalla Dalai Laman entisen lääkärin luo. Dr. Yeshi Dhonden on jo yli kahdeksankymppinen, mutta pitää edelleen tiibetiläistä yrttiklinikkaa McLeod Ganjin keskustassa. Mikä yhteensattuma, että pari tuntia ennen sovittua aikaa vatsani tekee tenän: ripuli, heikotus ja kuume. Tohtori sekoittaa virtsanäytettäni vispilällä, kuuntelee molemmista ranteista pulssin, määrää lääkettä ja käskee seuraavana aamuna takaisin. Maksan lääkkeistä 60 rupiaa, euron.

Mutta päivä on kaunis. Aamupalan jälkeen Adim hakeutuu jatkuvasti seuraani. Ajamme samalla riksalla McLeodiin, kävelemme yhdessä klinikalle, ja Adim seisoo tai istuu koko ajan lähettyvilläni, kosketusetäisyydellä. Vaihdamme välillä muutaman sanan, mutta ennen kaikkea olemme vain läsnä, yhdessä. Kaikki on hyvin luonnollista, ei ole mitään halua tai odotuksia, vain yksinkertaista, tavallista yhdessäoloa. Aamun Tarot-kortti oli Moment to moment ja juuri sitä tämä on, lipumista hetkestä seuraavaan. Rakastan tätä tavallisuuden kauneutta!

Välillä mieleni ylittää häiritä rentoa kellumista ja plumpsahdan hetkeksi pinnan alle – apua kurssi loppuu pian ja joudumme eroamaan – mutta päästän ajatuksesta irti ja palaan nykyhetkeen. Olen myös koukussa Gudjieff Movementseihin ja mietin, missä pääsen seuraavan kerran tanssimaan. Amiyon ja Chetanin kesän workshopit ovat Kievissä, Jaroslavissa ja Altai-vuorilla, lokakuussa taas Dharamsalassa. Mutta minä olen ahne: suunnittelen lähtöä Korfulle, jossa olisi toukokuussa tarjolla hekumallinen pläjäys: ensin viikon Satori ja heti perään viikon Gurdjieff Movements. Bonuksena rakas ystävä Suomesta osallistuisi samalle kurssille. 1 100 euroa plus lennot, hmm… mutta haluaisin niiiiiin kovasti mennä! Miksi stressata rahasta? Jos rahat loppuvat, tehdään töitä, niin yksinkertaista se on!

Osa minusta toppuuttelee. Tämä kaikki on aivan liikaa. Olen ahnehtinut kurssin toisensa perään ja tarvitsen lepoa. Vaikka olisin kuinka innokas jatkamaan työtä ja sukeltamaan niin syvälle kuin pääsen niin nopeasti kuin mahdollista. Näen kyllä tämän minun taipumukseni vältellä arkea. Pelkään mitä tapahtuu kun lopulta pysähdyn ja kohtaan tavallisen, jokapäiväisen arjen. Tai vieläkin tarkemmin: pelkään, mitä näen kun kohtaan itseni arjessa. Olenko muuttunut, olenko oppinut mitään, vai olenko edelleen se sama vanha?

Jälleen kerran – en voi kuin katsoa, mitä tapahtuu. Lähden tai en lähde.